Hyvinvointialueiden edunvalvontayhtiön johtajan mukaan THL:n olisi pitänyt olla tarkempi työssään.
Hyvinvointialueiden henkilöstön ja työntekijöiden edunvalvontayhtiön Hyvil Oy:n toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi kertoo tunnistavansa ongelmat, jotka liittyvät diagnoositietojen keräämiseen ja toimittamiseen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n pääjohtaja Mika Salminen kritisoi hyvinvointialueita puutteellisista tiedoista MTV Uutisten lauantaisessa Uutisextrassa.
– Ehkä alueet olivat aliarvioineet sen, miten tärkeää on, että heidän tuottamansa tiedot ovat ajantasaisia, laadukkaita ja kattavia. Nyt kun joillekin on valjennut, että ihan kaikki tieto ei ole kulkenut, on ehkä helpompaa löytää siitä mallista vikaa kuin siitä, ettei tieto ole kulkenut.
THL:n Mika Salmiselta kritiikkiä hyvinvointialueille: "Ei mene niin kuin Strömsössä"
Korkiakoski-Västin mukaan haasteita on ollut myös THL:n päässä tietojen hyödyntämisessä ja analysoimisessa.
– Olisimme toivoneet vähän analyyttisempaa arviointia tiedon laadusta ja erityisesti siitä, ovatko tiedot keskenään vertailukelpoisia.
"Tietyt ovat parempia kuin toiset"
Ongelmat tietojen laadussa johtuvat Korkiakoski-Västin mukaan siitä, että hyvinvointialueiden lukuisat järjestelmät tuottavat tietoja eri tavalla.
