Puheenjohtajan mukaan asiassa ollaan loppumetreillä. Valiokunta jatkaa kokoustaan tiistaiaamuna.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei saanut tiistain puolelle venyneessä kokouksessa valmiiksi mietintöä vammaispalvelulaista.
Valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) kertoi STT:lle, että yhteen saakka yöllä kokoustanut valiokunta on aivan loppumetreillä viimeisissä käsiteltävänä olevissa asioissa. Kokouksen on määrä jatkua aamulla kello kymmenen.
Kiurun mukaan mietinnöt vammaispalvelulaista ja työpaikkaonnettomuuksista valmistuvat tiistaina.
Eduskunnan viestintä tiedotti tiistain vastaisena yönä, että valiokunta sai valmiiksi mietintönsä hallituksen sairaalaverkkoa koskevasta esityksestä myöhään maanantai-iltana.
Valiokunta kannatti hallituksen esitystä, mutta siihen tehtiin kaksi vastalausetta.
Ensimmäisen olivat allekirjoittaneet valiokunnan puheenjohtaja Kiuru sekä Ilmari Nurminen (sd.), Ville Merinen (sd.), Suna Kymäläinen (sd.), Bella Forsgrén (vihr.) ja Aino-Kaisa Pekonen (vas). Toinen oli keskustan Hanna-Leena Mattilan ja Markku Siposen nimissä.
Valiokunta oli saanut poikkeuksellisen luvan kokoustaa samalla, kun täysistunto on meneillään.
Sairaalaverkkolakia koskeva esitys pöydättiin maanantaina alkaneessa täysistunnossa, joten asian käsittely alkaa istuntosalissa tiistaina.
Aikataulussa on kyse valtion ensi vuoden budjetin valmistumisesta. Alun perin budjettiin vaikuttavien mietintöjen piti valmistua jo viime viikon tiistaihin mennessä. Sote-valiokunta pyysi ja sai lisäaikaa.
