Musiikkipsykologiaan ja neurotieteeseen perustuvan suomalaiskeksinnön avulla keho voi toipua stressistä jo työpäivän aikana.
Aller Median toimistolla työntekijöillä on usein kuulokkeet korvilla. Heillä on käytössä musiikkiin ja värähtelyyn perustuvaa sovellus, jonka avulla stressi vähenee jo työpäivän aikana.
– Musiikilla voi ohjata alitajuista käyttäytymisen muutosta. Musiikki vaikuttaa paljon mielialaamme ja hermoston tilaan. Ja nyt kun meillä on binauraaliset värähtelyt ja ääniaallot mukana, niin se on voimakkaampi aivoihin vaikuttava mekanismi, jolla pystymme aktivoimaan tiettyjä aivoaaltoja ja aivoaallot kertovat koko keholle sen, minkälaisessa vireystilassa ollaan, selittää Audicinin perustaja ja toimitusjohtaja Laura Avonius.
Sairaanhoitajat ja sotilaat käyttäjinä
Musiikkipsykologiaan ja neurotieteeseen perustuvalla sovelluksella on tällä hetkellä noin tuhat aktiivista käyttäjää, joista pääosa Yhdysvalloissa. Esimerkiksi puolustusvoimissa ja sairaaloissa stressinhallinnalle on tarvetta.
– Yhdysvalloissa olemme keskittyneet sairaanhoitajiin, koska Audicin toimii työskentelyn aikana ja sairaanhoitajat ovat yksi ryhmä, jolla on tosi vähän aikaa siihen palautumiseen. Myös puolustusvoimissa uni jää usein lyhyeksi ja paineet ovat kovat, toteaa Avonius.
Tavoitteena sadat miljoonat käyttäjät
Potentiaalisia käyttäjiä riittää, koska stressistä ja uniongelmista kärsiviä on paljon. Työterveyslaitoksen mukaan Suomessa lähes viidesosa työntekijöistä kokee melko paljon tai paljon stressioireita.


