Syksyn lukiovertailussa loistivat Pargas svenska gymnasium Varsinais-Suomesta ja Parikkalan lukio Etelä-Karjalasta.
Varsinais-Suomen lukiot porskuttavat STT:n lukiovertailussa vuodesta toiseen, mutta Keski-Suomessa on paljon hiljaisempaa.
STT tarkasteli lukiovertailujen koko vuoden tuloksia vuosilta 2014–2024, ja maakuntien väliltä löytyi yllättävän suuria eroja.
Keski-Suomen lukioita oli vertailun 30:n kärjessä näiden vuosien aikana vain kolme kertaa, kun Varsinais-Suomesta kärjessä oltiin 46 kertaa.
Vaikka huomioon ottaisi sen, että Varsinais-Suomessa on enemmän lukioita, ero suhteellisesti menestyneimmän ja vähiten menestyneen maakunnan välillä on silti kymmenkertainen.
Muita suhteellisesti lukiomäärään nähden menestyneimpiä maakuntia olivat Pohjanmaa (25 kärkisijaa), Uusimaa (112 kertaa kärjessä, mutta enemmän lukioita kuin missään muualla) ja Kainuu (8 kärkisijaa, mutta vähiten lukioitakin).
Häntäpäässä Keski-Suomelle pitävät seuraa Etelä-Savo (3 kärkisijaa), Kanta-Häme (3 kärkisijaa) sekä Pohjois-Pohjanmaa (13 kärkisijaa, paljon lukioita).
Aineiston perusteella tuloksille ei löydy suoraa selitystä sen enempää maakunnan lukioiden määrästä, koosta, sisäänpääsykeskiarvoista kuin kielijakaumastakaan. Pieni yhteys löytyy siitä, että suurimpien, yli 180 vuotuisen ylioppilaan lukioiden on vaikea päästä vertailun kärkeen.
STT:n lukiovertailun kärjessä Parikkala ja Parainen
Tämän syksyn STT:n lukiovertailun kärki ei ole maakuntien kannalta yllättävä.
Pienistä lukioista kärjessä on Parikkalan lukio Etelä-Karjalasta ja isoista Pargas svenska gymnasium Paraisilta Varsinais-Suomesta.
Syksyn lukiovertailu tehdään sekä kevään että syksyn ylioppilaskirjoitusten tulosten pohjalta.
Parikkalan lukio on ollut vuosina 2014–2024 syksyn vertailussa neljä kertaa aivan kärjessä.
