Katso:VIDEO: Näillä sanoilla Alexander ilmoitti asettuvansa presidenttiehdokkaaksi.
Julkaistu 25.11.2023 11:19
MTV UUTISET – STT
Presidentin tehtävä olisi ulkopolitiikan erikoismiehelle mieleen. Stubb toivoo, että Venäjä-virheiden ohella muistetaan myös hänen tiukka linjansa itään päin.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb saapuu Café Mellsteniin Espoon Haukilahdessa koleana marraskuisena päivänä mustissa housuissa ja liivissä. Kun Stubb saapui samassa kahvilassa pidettyyn tiedotustilaisuuteen kesällä 2014 pääministerinä, hän oli sonnustautunut shortseihin. Siitä sateli kritiikkiä julkisuudessa.
Stubb ravisteli trendikkäällä ja poikamaisella imagollaan pääministeri-instituutiota, mutta presidentiltä on totuttu odottamaan vielä astetta arvokkaampaa käytöstä. Miten pönöttävä instituutio ja Stubb sopivat yhteen?
– Varmaan iän myötä tulee enemmän malttia, perspektiiviä ja harkintakykyä. Jos presidentiksi valitaan, en nyt ihan ensimmäisenä vedä shortseja jalkoihin tai mene tikkatauluksi. Kunnioitan sitä instituutiota ja sen perinteitä. Mutta varmasti siihen tulee oman persoonan myötä omia uusia vivahteita, Stubb sanoo STT:n presidentinvaalihaastattelussa.
Ulkopolitiikka ominta alaa
Noin muuten tasavallan presidentin tehtävä tuntuu olevan kuin räätälöity Stubbille. Hän muistelee edelleen kaiholla poliittisen uransa ensimmäistä kymmentä vuotta 2004–2014, jolloin hän oli ensin europarlamentaarikkona ja sitten ulkoministerinä ja ulkomaankauppa- ja eurooppaministerinä.
– Ne olivat ehkä sitä ominta osa-aluetta. Silloin oltiin kansainvälisen politiikan ja Eurooppa-politiikan kanssa tekemisissä, Stubb sanoo.
Vuonna 2014 Stubb nousi kokoomuksen puheenjohtajaksi ja pääministeriksi. Sitä tehtävää hän ei koskaan kokenut täysin omakseen.
– Presidentin tehtävä on lähempänä ulkoministerin tehtävää, kun pääministerin tehtävä taas on lähempänä valtiovarainministerin tehtävää. Moni haluaa, että pääministeri epäonnistuu, kun taas hirveän moni haluaa, että presidentti onnistuu, koska ulko- ja turvallisuuspolitiikka on meille eksistentiaalinen kysymys.
Stubb sanookin, että hänellä ei presidenttinä olisi minkäänlaisia ongelmia pysytellä päivänpolitiikan yläpuolella. Hän ei myöskään usko, että koettelisi presidentin valtaoikeuksien rajoja.
– En ole koskaan ollut henkilökohtaisen vallan kahmija, vaan enemmän joukkuevallan jakaja. Pidän tärkeänä, että tulee ihmisten kanssa toimeen ja löytää yhteisen sävelen.
Usko meinasi loppua
Poliitikkovuosinaan Stubb profiloitui ehkäpä Suomen Nato-myönteisimpänä ja länsisuuntautuneimpana kärkipoliitikkona. Tästä huolimatta hän ei pääministerinä pystynyt juurikaan edistämään Nato-jäsenyyttä.
Stubb korostaa, että liputti myös pääministerinä vahvasti Nato-jäsenyyden puolesta, muun muassa Paasikivi-seurassa pitämässään puheessa maaliskuussa 2015.
– Ne unohdetaan aika nopeasti. Ihan selvästi liputin Nato-jäsenyyden puolesta, ja valitettavasti siitä tuli kuraa, Stubb sanoo.
– Olen totta kai iloinen siitä, että meistä tuli Naton jäsen, vaikka itsellä meinasi jossain vaiheessa usko loppua. Tuli sellainen tunne, että tuleeko tästä mitään, koska oli sellaisia poliitikkoja, jotka ikään kuin seurasivat kansalaismielipidettä, jota totta kai pitää kunnioittaa. Itse uskalsin puhua kansalaismielipiteestä huolimatta siitä, että Suomen Nato-jäsenyys lisäisi turvallisuutta.
Niinistön linja erilainen
Stubb kiistää sen, että presidentti Sauli Niinistö olisi vaientanut Nato-keskustelun ennen vuotta 2022. Helsingin Sanomien mukaan Niinistö viesti puoluejohtajille vuoden 2015 eduskuntavaalien alla, että Natosta ei pidä tehdä vaaliteemaa.
– Minähän puhuin Nato-jäsenyyden puolesta riippumatta mistään, Stubb sanoo.
– On hieno asia, että on ollut historian oikealla puolella, mutta turha tässä on jäädä menneitä märehtimään.
Stubb kokee nyt turhana sen puimisen, kuka on ollut missä vaiheessa mitäkin mieltä Natosta. Hän ei halua kritisoida presidentinvaalien vastaehdokkaitaan sen paremmin kuin presidentti Niinistöäkään.
– Tasavallan presidentillä oli tässä kysymyksessä erilainen linja kuin minulla, mutta se ei tehnyt siitä huonompaa tai parempaa linjaa, se oli vain erilainen, Stubb sanoo ja antaa Niinistölle kiitosta siitä, kuinka jämäkästi tämä hoiti Natoon liittymisen.
– Siitähän ei pääse yli eikä ympäri, että tasavallan presidentti ei kannattanut Nato-jäsenyyttä, mutta hän piti koko ajan sen mahdollisuuden auki. Se oli hänen strategiansa, ja sekin oli sitten loppupeleissä toimiva.
Venäjä-virheet
Länsimielisyydestään huolimatta Stubb päätyi pääministerinä tukemaan Venäjälle tärkeitä hankkeita kuten Fennovoiman ydinvoimalaprojektia. Stubb on myöntänyt tehneensä Venäjän suhteen neljä virhettä: venäläisten viisumivapauden ajamisen, Rosatomin ydinvoimalahankkeen tukemisen, Nord Stream -kaasuputkien tukemisen sekä sen, että ei ajanut ponnekkaammin Nato-jäsenyyttä vallassa ollessaan.
Virheet pohjautuivat Stubbin mukaan idealismiin, jossa kansojen keskinäisriippuvuuden ja yhteistyön uskottiin tekevän sodan vaikeammaksi. Ajatus oli toiminut Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen, mutta ei lopulta toiminut Venäjän kanssa.
Stubb toivoo, että hänen plussasarakkeensa Venäjän suhteen ylittää kuitenkin tehtyjen virheiden määrän.
– Toivottavasti joku jossain vaiheessa keksii kysyä, että oliko se Stubb silti aika tiukka Venäjän kanssa. Esimerkiksi Anton-pojan suhteen, Georgian sodan suhteen, Nato-jäsenyyden liputtamisen suhteen tai 080808-puheen suhteen. Nehän olivat sellaista Venäjä-retoriikkaa, jota Suomessa ei totuttu kuulemaan.
Historia ei loppunutkaan
Viime vuodet Stubb on toiminut professorina EU-yliopistossa Firenzessä. Hän on hahmotellut ajatusta maailmasta, joka on jakautunut karkeasti kolmeen kehään: globaaliin länteen, Kiinan johtamaan globaaliin itään sekä globaaliin etelään.
Stubbin kaltaisen avoimuutta, liberaalia demokratiaa ja markkinataloutta kannattavan ihmisen näkökulmasta maailma on mennyt viime vuosina väärään suuntaan. Demokratia rapautuu ja protektionismi on nousussa.
Trendi oli päinvastainen Stubbin aloittaessa työuransa 1990-luvulla.
– Kun kylmän sodan jälkeinen aikakausi alkoi, kaiken piti olla markkinavetoista ja valtio piti saada pois kaikesta. Luulimme, että historia loppuu ja että me kaikki 200 kansallisvaltiota rupeamme ikään kuin gravitoitumaan kohti tätä maailman parasta yhteiskuntamallia.
Trendi alkoi kääntyä 2000-luvun alussa syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. Lännessä alettiin panostaa enemmän turvallisuuteen kuin liberaaliin demokratiaan ja vapauteen. Sitten seurasivat finanssikriisi, turvapaikkakriisi, brexit ja Trump.
– Trendi lähti kääntymään osittain, koska me emme olleet lännessä johdonmukaisia narratiivimme kanssa. Olimme johdonmukaisia siihen pisteeseen saakka, kunnes se oli intressiemme vastaista, Stubb sanoo ja peräänkuuluttaa yhteistyökykyisempää otetta globaalin etelän kanssa..
Kiinan ja Venäjän ero
Kylmän sodan jälkeisinä vuosikymmeninä esimerkiksi Kiina on myös kumonnut mielikuvan, jonka mukaan liberaali demokratia on valtioille ainoa tie vaurauteen.
– On osia valtiokapitalismista, jotka toimivat, jos olosuhteet ovat oikeat. Modernisointi on mahdollista esimerkiksi jos demografiarakenne on toimiva, niin kuin Kiinassa on ollut, mutta ei tule enää olemaan kauaa, Stubb sanoo ja nostaa Venäjän esimerkiksi maasta, joka epäonnistui modernisoinnissa.
Stubbin mielestä Kiinan ja Venäjän välille on tehtävä selvä ero. Kiina on kärsivällinen ja strateginen suurvalta, joka on rakentanut riippuvaisuussuhteita muuhun maailmaan vuosikymmenien ajan. Venäjä taas on täysin disruptiivinen valta, joka hakee omaa suuruuttaan sotilaallisesti.
Ei Kiina-suhteita katki
Miten Kiinan lännelle heittämään systeemiseen haasteeseen sitten pitäisi vastata? Stubbin mielestä Kiina-riskien suhteen on oltava valppaana, mutta Euroopan ei tarvitse olla Kiina-politiikassaan aivan yhtä tiukka kuin Yhdysvaltojen.
– Riskien vähentäminen on fiksumpi ja pitkäjänteisempi ja realistisempi tapa kuin esimerkiksi suhteiden katkaiseminen kokonaan, Stubb sanoo ja nostaa esiin huoltovarmuuden keskeisissä teknologioissa, kuten puolijohdannaisissa.
Stubb ei näe, että Kiina pystyisi syrjäyttämään Yhdysvaltoja maailman johtovaltiona.
– Ehkä se pääkysymys on, että kuinka moni tässä maailmassa haluaa olla kiinalainen, tai kuinka moni tässä maailmassa haluaa olla amerikkalainen tai eurooppalainen. Ehkä se vastaus löytyy sieltä.
Avoimempaa keskustelua
Kansainvälisen politiikan tohtorina Stubb pystyy keskustelemaan tuntikausia analyyttisesti maailmanpolitiikan suurista linjoista. Suomalaista ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua on kuitenkin perinteisesti leimannut tietty kryptisyys ja hähmäisyys. Minkälainen olisi Stubbin keskusteluote presidenttinä?
Hän toteaa, että suomalaisilla on nykyään entistä syvempi ymmärrys ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Ulkopoliittisella johdolla ei Stubbin mielestä pidä olla yksinoikeutta keskustelun käymiseen.
– Siksi varmaan presidenttinä jatkaisin Kultaranta-keskusteluja ja tekisin niistä jollain tavalla vieläkin kansantajuisemmat, Stubb linjaa.
– En pidä tarkoituksenmukaisena, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka olisi salatiedettä. Varmaan silloin, kun minusta tuli ulkoministeri, ensimmäistä kertaa ruvettiin puhumaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta aika avoimesti, ja toivottavasti myös ymmärrettävällä tavalla. Pidän sitä myös tärkeänä seuraavan tasavallan presidentin roolissa, että puhutaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta selkokieltä. Ei se niin vaikeaa ole.
