40 asteen helteet, eikä pääsyä puhtaan juomaveden pariin. Monet Sudanin siviilit kärsivät tällä hetkellä paitsi kiivaista taisteluista, myös puhtaan juomaveden puutteesta.
Satojen tuhansien ihmisen arvioidaan jääneen ilman juoksevaa vettä sen jälkeen, kun Sudanin taistelut huhtikuussa alkoivat.
Monet kaupungin asukkaat yrittävät nyt saada epätoivoisesti vettä taisteluiden keskellä, usein henkensä uhalla.
– Sodan alussa saimme vettä tehtaiden kaivoista, mutta viikon sisällä puolisotilaalliset ryhmät ottivat ne haltuunsa, paikallinen asukas Adel Mohammed kertoi uutistoimisto AFP:lle.
Sudanilaisnainen Rashida al-Tijani taas kertoo asuvansa lähellä paikallista sairaalaa, jonka kaivosta hän on saanut vettä.
– Odotan ampumisen loppumista, jotta pääsen käymään sairaalassa. Niin nopeasti kuin mahdollista, hän sanoo.
Niukat vesivarat on käytettävä kuitenkin tarkasti.
– En ole kyennyt pesemään yhtään vaatetta sitten sodan alkamisen.
Konfliktissa vastakkain ovat Sudanissa valtaa pitävän Abdel Fattah al-Burhanin johtamat maan asevoimat sekä Mohamed Hamdan "Hemeti" Daglon komentamat puolisotilaalliset RSF-joukot.
RSF nousi janjaweed-taistelijoiden keskuudesta, jotka aikanaan surmasivat Darfurin alueella kymmeniätuhansia ihmisiä. Taisteluita käydään keskellä pääkaupunki Khartumin asuinalueita, joissa siviilikansalaiset ovat joutuneet sijaiskärsijöiksi. Taisteluiden vuoksi on kuollut arvioiden mukaan vähintään 2 800 ihmistä.

