Johanna Matintalo taisteli kauden kaikkien vaikeuksien jälkeen itsensä henkilökohtaisella MM-matkalla kymmenenneksi. Siihen hiihtäjä on tyytyväinen, olkoonkin että hän päivitteli jälleen tullutta niukkaa tappiota Kerttu Niskaselle.
Johanna Matintalo kärsi pohjevammasta jo ennen kauden alkua. Tour de Skillä pohje kramppasi ja teipattiin, mutta Matintalo oli Val di Fiemmen yhdistelmäkilpailun jälkeen talutuskunnossa ja päätti sitten kiertueen ennen päätösetappia.
Pohkeessa havaittiin sittemmin repeämä. Edessä oli kuntoutus, ja Matintalo hiihti tammikuun jälkeen kilpaa vain helmikuun puolivälissä Falunin maailmancupissa ennen kuin hän nyt avasi MM-kisat maaliskuun alussa. 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähdöstä Trondheimista napsahti kymmenes sija.
– Pariin kuukauteen ei hiihdä kilpaa kuin kerran ja sitten tulee tänne hiihtämään pitkästä aikaa. Kyllä minä olen tyytyväinen, Matintalo kiteytti.
Viestin vuoden 2021 MM-pronssimitalisti ylsi itse asiassa uransa parhaaseen henkilökohtaiseen arvokisasijoitukseen. Aiempi oli Pekingin olympialaisten yhdistelmäkilpailun 12:s tila vuodelta 2022.
"Jännitti, tuleeko loppuun asti"
Matintalo oli etukäteen ajatellut, että kymmenen joukkoon sivakoiminen olisi lähtökohtiin nähden ylärekisterin suorite.

