Suomen Eero Hirvonen puhkui hyvää hiihtokuntoa yhdistetyn miesten maailmancupin yhteislähtökilpailun hiihto-osuudella ja oli viides, mutta hän oli pettynyt sunnuntain kokonaisuuteen.
Lue myös: Rukalla kisaperuutus heti aamutuimaan
– Turha reissu, kun emme pääse edes hyppäämään tänään, Hirvonen sanoi, kun iltapäivän mäkiosuuden kohtalo oli vielä epäselvä Kuusamon Rukalla.
Hirvosen hiihtokunnon ympärillä riitti kysymysmerkkejä ennen viikonloppua, mutta kahdeksas sija perjantaina oli jo vahva työnäyte. Lauantaina Hirvonen oli 22:s, ja sunnuntain yhteislähdöstä ei ollut paljon tarjolla.
– En odottanut, että lähden ladulle 16. rivistä ja sijalta 45:s tai jotain tällaista. Lähtöjärjestys määräytyi jostain syystä viime kauden yhteislähtökilpailujen mukaan. Oli tekemätön paikka ehtiä kärkiporukan mukaan.
– Fyysisesti tuntuu hyvältä, mutta ottaa päähän, kun ei hypätä, myös hyvää mäkikuntoa Rukalla väläytellyt Hirvonen tuumi.
Lue myös: Iivo Niskanen ulos – nyt selvisi syy
Hirvonen jäi hiihto-osuudella 15,3 sekuntia itävaltalaiskärki Stefan Retteneggeristä. Norjan Aleksander Skoglund oli toinen ja Saksan Julian Schmid oli kolmas.
"Rata oli karmeassa kunnossa"
Ilkka Herola oli kymmenen kilometrin hiihto-osuuden 16:s. Sauvarikko sotki Herolan kilpailua, mutta se ei romuttanut asemia kokonaan.
– Tarkoitus oli pysyä takaa-ajoletkan kärkipäässä ja aktiivisella paikalla, mutta se meni sauvaa vaihtaessa. Aivan sama tuloksien kannalta, jos on puoli minuuttia keulaan. Tuolla ei lie merkitystä.
