Martti Uusitalo osallistui FIS:n hallituksen suomalaisjäsenenä Kansainvälisen hiihtoliiton tiistaisessa etäkokoukseen, jossa päätös venäläisistä ja valkovenäläisistä urheilijoista tehtiin. Hän kertoo MTV Urheilulle kokouksen tunnelmista.
Lähtöasetelmana on ollut se, että Kansainvälinen olympiakomitea KOK mahdollistaa venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden osallistumisen olympialaisiin neutraaleina urheilijoina, mutta päätösvalta kansainvälisiin kilpailuihin päästämisestä on eri lajiliitoilla.
FIS:n hallitus päätti, että venäläisiä ja valkovenäläisiä urheilijoita ei nähdä hiihtolajien kansainvälisissä kilpailuissa alkavallakaan kaudella edes neutraalilla statuksella. He eivät pääse myöskään Milano-Cortinan talviolympialaisiin.
– Lähtökohtaisesti on tietenkin hyvä, että päätös on syntynyt. Voisiko kokonaisuudessaan sanoa, että sinällään surullisia asioita ylipäätänsä urheiluun liittyen, että ollaan tultu siihen tilanteeseen, että joudutaan ottamaan kantaa tällaisiin asioihin, FIS:n hallituksen suomalaisjäsen Martti Uusitalo kommentoi.
– Urheilun pitäisi olla politiikasta mahdollisimman irti ja sinällään neutraalia, mutta on selvää, että Venäjän hyökkäyssota on kuitenkin nostanut nämä tilanteet toisenlaisella aspektilla tapetille, hän jatkoi.
Myös Suomen Hiihtoliiton ja Suomen Olympiakomitean hallituksessa istuva Uusitalo huomautti, että sinivalkoinen kanta tässä asiassa on ollut "hyvinkin selkeä".
– Lopputulos oli sen suuntainen ja sellainen, mitä Suomen Olympiakomitea ja Suomen Hiihtoliitto myös toivoivat.
Hiihtoliiton puheenjohtaja Sirpa Korkatti ilmaisi myös tyytyväisyytensä odotettuun, venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat pannassa pitävään päätökseen. Hän arvioi, että Pohjoismaiden aktiivisella vaikuttamistyöllä on pystytty vaikuttamaan FIS:n kansainväliseen päätöksentekoon.

