Kansainvälisesti arvostettu lentopallovalmentaja Tommi Tiilikainen repi sopimuksensa Puolan huippuseuran Projekt Warszawan kanssa vain puolen vuoden jälkeen. Palkanmaksu loppui ratkaisun myötä välittömästi.
Lentopallon kansainvälisillä kentillä Tuomas Sammelvuon ohella tällä hetkellä arvostetuin suomalaisvalmentaja Tommi Tiilikainen päätyi alkuviikosta poikkeukselliseen ratkaisuun.
Tiilikaisen seura Projekt Warszawa tiedotti maanantaiaamuna suomalaisen purkaneen valmentajasopimuksensa omasta aloitteestaan. Joukkueella oli sujunut alkuvuodesta heikommin, mutta Puolan pääsarjassa joukkue oli vielä toisena.
Tiilikainen vahvistaa MTV Urheilulle tehneensä itse ratkaisun lähdöstään. Hän kertoo huomanneensa, miten seurajohdon luottamus häneen alkoi rapistua tuloksellisesti heikomman jakson aikana.
– Oikeastaan jäi sellainen tilanne, että totesin paremmaksi pistää pelin poikki, Tiilikainen tuumaa.
38-vuotias Tiilikainen kuvailee, miten varsovalaisseuran johto alkoi kyseenalaistaa hänen ajatuksiaan joukkueen pelityylistä, harjoittelusta ja pelillisistä ratkaisuista. Toimintaympäristö ei ollut valmentajalle enää mielekäs.
– Koutsaaminen on välillä helvetin hauskaa ja välillä on vaikeampia päiviä.
– Oli kuitenkin iso ajatus tuoda seuraan muutosta, ja kun sille ruvettiin vaikealla hetkellä olemaan allergisia, niin se oli selvä viesti, että on aika etsiä uusi haaste itselleni, Tiilikainen perustelee.
Projekt Warszawan johto ei yrittänyt kääntää Tiilikaisen päätä irtisanoutumisesta.

