Tänään vietetään kansainvälistä miesten päivää. Päivän tavoitteena on muun muassa korostaa myönteistä miesroolimallia. Mutta mitä suomalaiselle miehelle kuuluu?
Suomalaiset miehet elävät entistä pidempään ja pidemmiksi. Vielä itsenäisyyden alkuvuosina suomalaisten miesten elinajanodote oli vain 45 vuotta, kun nyt se on melkein 80.
Samassa ajassa myös keskipituus on noussut yli 10 senttiä ollen vuonna 2017 177 senttiä.
Kaiken kaikkiaan suomalaisilla miehillä menee nykyisin paremmin kuin ennen, sitä kuvaa erittäin hyvin elinajanodotteen kasvaminen.
– Päihteiden käyttö on muuttunut. Erityisesti alkoholin ja tupakan käyttö on vähentynyt. Erityisesti alkoholin käytön vähentyminen on vaikuttanut siihen, että työkyky säilyy pidempään. Miehet ovat myös sosiaalisissa suhteissa kykenevämpiä, kun ratkaisevat asioita muuten kuin alkoholilla, kertoo Joonas Kokkonen, kehittämis- ja koulutuspäällikkö Miessakit ry:stä.
Miehetkin osaavat hakea jo apua
Kokkosen mukaan miehet ovat vähitellen oppineet hakemaan mielenterveyden haasteisiin apua. Mutta haasteita on silti edelleen, miehet elävät hyvin erilaisissa todellisuuksissa esimerkiksi työllistymisen suhteen.
–Työllistyminen on yhä vaikeampaa alhaisesti koulutetuilla miehillä. Sellaisilla miehillä, joilla on erilaista oirehtimista, on myös usein työura katkonaisempi. Kun taas korkeasti koulutetuilla tai työkykyisillä, heillä taas on ennen näkemättömiä hyviä jopa kansainvälisestikin rikkaita uria, kertoo Kokkonen.
Pojilla reitti hyvään miehuuteen voi olla hukassa
Mutta minkälaisessa maailmassa pojat joutuvat kasvamaan miehiksi? Kokkosen mukaan monella on tällä hetkellä hukassa ajatus hyvästä miehuudesta, eikä välttämättä ole selvillä, että miten hyvän miehuuden voi saavuttaa.
– Meidän pitäisi käydä keskustelua siitä, mikä on se polku, jota Suomessa arvostetaan. Pojilla on joskus epäselvää, mitä aikuiset toivovat heiltä, mitä muut pojat toivovat heiltä. Poikien koulumenestyksestä ollaan huolissaan, pojat ymmärtävät sen, mutta poikakulttuurissa ei välttämättä osata hyvää koulumenestystä osata arvostaa ja se on tosi sääli, sanoo Kokkonen.
