Jos jokin asia kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se tuskin on totta. Tämä pätee myös terveysväittämiin.
Terveellistä ja monipuolista ruokaa, säännöllistä liikuntaa, riittävää unta sekä päihteiden ja tupakan välttelyä. Kuulostaako tylsältä ja vaikealta ohjenuoralta terveeseen elämään?
Ei hätää – netistä nimittäin löytyy jos jonkinmoista terveysväittämää, joissa yksittäisten tuotteiden tai tekojen kerrotaan ylläpitävän terveyttä ja ehkäisevän sairauksia. Väitteitä tukemaan on kaivettu ehtaa tutkimustietoa, joten miksi edes vaivautua epäilemään sitä.
Kannattaisi kuitenkin. Helppo ratkaisu monimutkaiseen kysymykseen voi tuntua houkuttelevalta, mutta omaa loogista päättelykykyä saa käyttää ja raflaavia terveysväittämiä haastaa.
– Jos asia vaikuttaa liian hyvältä, yleensä se ei vaan valitettavasti pidä paikkaansa, muistuttaa lääketieteen tohtori, professori Juhani Knuuti.
Hän käsittelee kirjassaan Kauppatavarana terveys – Selviydy terveysväitteiden viidakossa (Minerva), miten erottaa tutkittu terveystieto huuhaasta.
Ihminen ei ole hiiri eikä petrimalja
Ensinnäkin on hyvä muistaa, etteivät kaikki tutkimukset ole saman arvoisia. Maailmassa tehdään paljon erilaisia tutkimuksia esimerkiksi luontaistuotteista ja niiden terveysvaikutuksista, mutta ne eivät välttämättä täytä laadukkaan tutkimuksen kriteereitä.
Luotettavin on suurella osallistujamäärällä tehty kaksoissokkotutkimus, jossa tutkijat sen enempää kuin tutkittavatkaan eivät tiedä, kuka saa mahdollisesti vaikuttavaa hoitoa ja kuka lumehoitoa. Näin vältetään ihmisten omien uskomusten vaikutus tuloksiin. Ensimmäisen tutkimuksen jälkeen pitäisi vielä malttaa odottaa, että asetelma toistetaan, jotta satunnaisten tekijöiden vaikutus kyetään minimoimaan.




