J. Karjalaisen ja suomalaisskeittaajien yhteistyön perustana toimivat rakkaus suosikkiartistin musiikkiin sekä levyjen kuolemattomiin grafiikoihin, mutta aiemmat yhteistyöt ovat tähdänneet Happy Hour Skateboardsin perustajan Jake Poropudaksen mukaan myös syvempään yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Helsingin Kalliossa sijaitseva Brahenkenttä on monille tuttu muun muassa uutisista, jotka kertovat pipolätkään hurahtaneesta presidentti Sauli Niinistöstä, jonka voi bongata pelaamassa nuorten keskeltä talvipäivinä.
Kesäisin Brahenkentän toisessa päässä eletään ja hengitetään tiiviisti aivan toista urbaania urheilukulttuuria, kun skeittarit valtaavat kentän laidalla sijaitsevan Wamma Parkin.
Wammalla saattaa presidentin sijaan bongata pitkän linjan skeittarin, yli 30 vuoden skeittikokemuksen omaavan Jarkko ”Jake” Poropudaksen, joka on nuorisotyöntekijä ja Happy Hour Skateboards -brändin perustaja.
Nykyään kolmen kaverin harrastuspohjalta pyöritettävän Happy Hourin tarina sai alkunsa 2000-luvun alussa, kun tuohon aikaan operoinut maahantuontifirma ehdotti vastikään Helsinkiin muuttaneelle Poropudakselle haluaisiko hän laittaa pystyyn oman merkin. Tuolloin Poropudas eli kertomansa mukaan elämänsä intensiivisintä skeittauskautta, joten intohimon kasvattaminen oman brändin kautta ei kuulostanut huonolta idealta.
Vuosien saatossa Happy Hour kasvoi Suomessa merkittäväksi kotimaiseksi toimijaksi skenen sisällä. Skeittifirman tunnistettavat grafiikat ovat rullanneet kaduilla jo vuosikausien ajan, mutta muutamia vuosia sitten Happy Hour toi kaduille entistä tunnistettavampaa suomalaista taidetta.
Kaikki alkoi juhlista, joissa Poropudas kohtasi Tom of Finland Foundationin puheenjohtajan Durk Dehnerin. Poropudas ehdotti miehelle kahden hyvin erilaisen maailman liittoa: Tom of Finlandin grafiikoita suomalaisissa skeittilaudoissa.
– Aloimme jutella ja parin kaljan jälkeen oltiin siinä tuloksessa, että nyt tehdään tämä. Sitten aloimme metsästää grafiikoita ja katsoa mistä sen voisi aloittaa.


