Tutkimuksessa asiaa selvitettiin oikeuslääketieteestä tutuilla menetelmillä kuten tekemällä koeammuntoja kallomalleihin.
Oulun yliopiston tutkijat kertovat selvittäneensä vuosisatoja vanhan mysteerin, joka on liittynyt Ruotsin kuningas Kaarle XII:n kuolemaan. Oulun yliopisto kertoo asiasta tiedotteessaan.
Kaarle XII kaatui piiritettynä Norjassa suuressa Pohjan sodassa vuonna 1718. Tutkijoiden mukaan 300 vuoden ajan on spekuloitu, että kuninkaan olisivat salamurhanneet hänen omat miehensä, jotka olivat kyllästyneet sotimiseen. Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan on kuitenkin todennäköisintä, että Kaarle kuoli vihollisen ampumaan luotiin.

Kuolemaan on liittynyt runsaasti epäselvyyksiä ja tarinoita
Aiemmin on tiedetty, että Kaarle XII kuoli päähän osuneeseen ammukseen, joka lävisti kuninkaan kallon vasemmalta puolelta. Tapahtumien tarkka kulku ja käytetty ammus ovat kuitenkin jääneet hämärän peittoon, tutkijat sanovat. Heidän mukaansa kuolemaan liittyneitä teorioita ja tieteellistä tutkimustakin on höystetty kansantarinoilla sekä arvailulla.
Tapauksesta on muun muassa kerrottu legendaa, että kuningas olisi ammuttu napilla, joka oli varastettu hänen omasta sotilaspuvustaan.
Tutkijoiden mukaan Kaarle XII:n kuolinsyytä on tutkittu aiemmin kolmessa ruumiinavauksessa vuosina 1746, 1859 ja 1917. Viimeisessä ruumiinavauksessa jopa röntgenkuvattiin kuninkaan muumioituneet jäänteet, jotka on haudattu Riddarholmenin kirkkoon Tukholmaan.
