Suomeen palaa tänään noin tuhat ulkomailla ollutta matkustajaa, ja määrä vähenee päivä päivältä. Lentoja saapuu sunnuntain aikana muun muassa Dohasta, Pariisista, Lontoosta, Ruotsista ja Saksasta.
Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä saapuu myös lento Barcelonasta.
– Tänään saapuu yhteensä noin parituhatta matkustajaa, joista noin puolet jatkaa matkaansa muualle eli ei jää Suomeen, kertoi Kirsi Luhta Finavian viestinnästä STT:lle sunnuntaina aamupäivällä.
Saapuvien määrä on Luhdan mukaan joka päivä vähentynyt ja olettavasti vähenee edelleen, koska uusia lähtijöitä ei ole. Hän kertoo, että saapuville järjestetään terveyskysely ja heidät ohjataan karanteeniin koteihinsa tai tarvittaessa hotellimajoitukseen.
Lue myös: MTV seuraa koronatilannetta: Suomessa yhteensä 11 kuolonuhria – sairaalahoidossa 134 potilasta, joista nelisenkymmentä teholla
Kaupunki ei kommentoi tarkastettavien määrää
Tiheästi organisoitu toiminta Helsinki-Vantaan lentokentällä käynnistyi vasta tällä viikolla valtiolta tulleen toimeksiannon jälkeen. Vantaan terveyspalvelujen johtaja Pia Vuorela sanoo, että toimeksiannon jälkeen järjestely on toiminut erinomaisesti.
– Todella vauhdikkaasti saimme homman käyntiin, Vuorela sanoo.
Ohjataan neuvontapisteelle
Jos kentän kautta Suomeen palaavalla matkustajalla on koronavirukseen viittaavia oireita, hänet ohjataan terveydenhuollon neuvontapisteeseen. Sen jälkeen hänet voidaan ohjata näytteenottoon ja hotellimajoitukseen odottamaan näytteenoton vastauksia.
Vuorela ei halua kertoa, kuinka moni henkilö on tällä hetkellä majoituksessa tai oireilevia.
Hän perustelee asiaa sillä, että tilanne elää koko ajan ja palaaville matkustajille halutaan antaa rauha.