Natoon liittyneen Suomen paikka Naton komento- ja johtamisrakenteessa on vielä auki. Puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston päällikön Janne Kuuselan mukaan asiasta keskustellaan vielä kevään aikana.
Kuuselan mukaan Naton sotilasviranomaiset ovat asiaa jo käsitelleet ja antavat siitä lähiaikoina "sotilaallisen neuvonsa". Tämän jälkeen kysymys siirtyy Naton jäsenmaiden pöydälle käsittelyyn. Mahdollisille tuleville muutoksille Suomen paikassa ei ole asetettu tavoiteaikataulua, mutta niitä vaikuttaisi olevan väistämättä tulossa.
– On tiedossa, että Naton nykyinen komento- ja johtamisjärjestelmä ei ole suunniteltu johtamaan toimintaa Suomen tai Suomen ja Ruotsin alueella, Kuusela sanoi puolustushallinnon mediatilaisuudessa torstaina.
Toistaiseksi Suomi toimii Naton Hollannissa sijaitsevan Brunssumin yhteisoperaatioesikunnan puitteissa kuten aiemmin ollessaan Naton kumppanimaa.
Kuuselan mukaan Suomen lähtökohtana on, että komento- ja johtamisrakenteen osalta täytyy edetä "sotilaallinen käytännöllisyys edellä".
Lue myös: Maavoimien pohjoisille joukoille hankitaan hiihtovälineitä lähes kolmella miljoonalla eurolla
– Täytyy löytää semmoiset toimintamallit, joilla voidaan hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla Suomen puolustusta ja liittokunnan yhteistä puolustusta – tähän liittyy vielä paljon avoimia kysymyksiä, joista liittokunnan täytyy keskustella, Kuusela kuvaili.
Osallistumiselle rauhan ajan operaatioihin, kuten esimeriksi Baltian ilmavalvontaan tai eteentyönnetyn läsnäolon (EFP) joukkoihin, ollaan Suomessa Kuuselan mukaan lähtökohtaisesti avoimia ja suorituskykyjäkin varmasti löytyy.
– Kohtuullisen varmasti voi sanoa, että tämä on muodostettavan uuden hallituksen (päätettävä) asia, Kuusela lisää.
Suomen Nato-profiili muodostuu, kun kantoja otetaan
Puolustushallinnon edustajat korostavat, että monet Nato-jäsenyyden mukanaan tuomat muutokset ovat vähittäisiä ja toteutuvat mahdollisesti vasta vuosien kuluessa, kuten puolustusliitossa on tapana ollut.