Suomen Pankin tuoreen talousennusteen mukaan julkinen talous säilyy syvästi alijäämäisenä ja velkaantuminen jatkuu.
Suomen Pankin talousennusteen mukaan Suomen talouden kasvu jää tänä vuonna 0,2 prosenttiin. Ensi vuonna kasvu vauhdittuu 0,8 prosenttiin ja sitä seuraavana vuonna 1,7 prosenttiin.
Vuonna 2028 kasvu tasaantuu 1,5 prosenttiin.
Suomen Pankki ennakoi Suomelle jonkin verran hitaampaa talouskasvua kuin valtiovarainministeriö (VM) eilen julkaisemassaan ennusteessa.
Ministeriö ennusti ensi vuodelle 1,1 prosentin kasvua bruttokansantuotteeseen ja vuodelle 2028 1,6 prosentin kasvua.
Kuluvan vuoden ja vuoden 2027 kasvuvauhti oli molemmissa ennusteissa sama.
Lue myös: Hallituksen työllisyystoimet ovat jopa pahentaneet talouden alakuloa, toteaa VTV:n raportti
Verokevennykset hidastavat tasapainottamista
Suomen Pankin mukaan julkinen talous säilyy syvästi alijäämäisenä ja velkaantuminen jatkuu.
– Vuosina 2025–2027 julkista taloutta sopeutetaan menosäästöillä ja välillisen verotuksen korotuksilla. Henkilö- ja yhteisöverojen kevennykset kuitenkin hidastavat julkisen talouden tasapainottumista, ja puolustusinvestoinnit syventävät alijäämää edelleen, keskuspankin tiedotteessa sanotaan.
Julkisen talouden alijäämä suhteessa bkt:hen on 3,7 prosenttia vuonna tänä vuonna ja alijäämä pienenee ennusteen mukaan vain hieman vuosina 2026 ja 2027.
Julkinen velka suhteessa bkt:hen ylittää 88 prosenttia tänä vuonna ja nousee siitä 93 prosenttiin vuonna 2028.
VM:n ennusteen mukaan velkasuhde kasvaa tänä vuonna 89,1 prosenttiin, ensi vuonna 91,6 prosenttiin ja 92,4 prosenttiin vuonna 2027.
