Suomen suunta ihmisoikeuksien suhteen huolestuttaa YK-liittoa, sanoo ihmisoikeusasiantuntija Rosa Puhakainen MTV:lle.
Haastattelussa Suomen YK-liiton Puhakainen kertoi, että liitossa yllätyttiin ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps.) linjauksesta jättää Suomi pois Ukrainan jälleenrakentamiseen liittyvästä tasa-arvoliittoumasta. MTV Uutisten tietojen mukaan ongelmana Taviolle oli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistäminen.
Lue myös: SDP esittää epäluottamusta Taviolle – Tuppurainen: "Vakava irtiotto Suomen linjasta"
Ihmisoikeuselimiltä huomautuksia
YK-liiton näkökulmasta Puhakainen näkee eräiden asioiden ottaneen Suomessa takapakkia ihmisoikeuksien näkökulmasta viimeisen vuoden aikana. Hän pohtii keskustelukulttuurin muuttuneen jyrkemmäksi.
– Suomi saa edelleen YK:n ihmisoikeuselimiltä hyvin paljon huomautuksia. Meillä on nämä kestosuosikit, esimerkiksi rasismi, vihapuhe ja syrjintä ja nyt ollaan käyty itärajaan liittyvää keskustelua siitä, miten rajaamme oikeutta turvapaikkaan tai hakea turvaa.
Suomen itäraja on ollut täysin suljettuna 15. joulukuuta 2023 alkaen, myös turvapaikanhakijoilta. Esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan päätös jatkaa rajasulkua toistaiseksi on piittaamaton turvaa hakevia ihmisiä kohtaan ja ylenkatsoo Suomen kansainvälisiä velvoitteita. Ihmisoikeuksien rajoitusten pitäisi aina olla ajallisesti rajattuja, Amnesty painottaa.
