Oikeuskansleri Tuomas Pöystin mukaan poikkeusolot voidaan todeta, sillä maassa on vaikutuksiltaan suuronnettomuutta vastaava tartuntatauti.
Hallitus kertoi eilen aikovansa todeta Suomessa poikkeusolot yhteistoiminnassa presidentin kanssa.
Poikkeusoloille on laissa määritelty viisi mahdollista kriteeriä, joista yksi on "vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti".
– Olemassa on kansakuntaa vakavasti uhkaava tilanne, Pöysti sanoo MTV Uutisille.
Poikkeusolojen toteaminen on suomalaisille viesti kriisitietoisuuden ylläpitämisestä.
– Jokaisen meistä on syytä olla nyt huolellisia ja noudattaa hyviä terveysturvallisuuskäytäntöjä, Pöysti toteaa.
Vaikutus tulee toki näkymään monelle kansalaiselle myös siinä, että ravintolat suljetaan kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla noin kolmeksi viikoksi 8. maaliskuuta alkaen.
Vain noutoruoan myynti sallitaan.
– Poikkeuksellisissa oloissa voidaan tehdä lainsäädännöllisiä toimia ja muita toimia, jotka vaikuttavat ihmisten arkeen myöskin, Pöysti sanoo.
Lue myös: THL: Suomessa todettu 720 uutta koronatartuntaa
Myös varautumista tulevaan
Yksi keskeinen syy poikkeusolojen toteamiselle on Pöystin mukaan juuri se, että normaaliajan lainsäädäntö, esimerkiksi tartuntatautilaki, ei mahdollista ravintoloiden sulkemista kokonaan.
– Ei ole oikein muuta keinoa käydä siihen [ravintoloiden aukioloon] käsiksi voimassa olevan lainsäädännön puitteissa. Se on se pääsyy [poikkeusolojen toteamiselle], Pöysti kertoo.
