Suomi karkotti neljä Pohjois-Korean diplomaattia 41 vuotta sitten – aikoinaan salatut asiakirjat paljastavat salakuljetusskandaalin

Poliisilla oli selvää näyttöä siitä, että salakuljetusta oli tapahtunut myös Suomessa, ja että koko Pohjois-Korean Suomen-lähetystön henkilökunta olisi ollut mukana toiminnassa. Asia selviää ulkoministeriön asiakirjoista.

Todistusaineistoa hämäräbisneksistä oltiin hankittu ainakin Alkolta, joka oli toimittanut viranomaisille kuitin pohjoiskorealaisten ostoksilta vajaan vuoden ajalta.

Kuitin mukaan suurlähetystölle oli vuonna 1976 myyty 3238 pulloa väkeviä, 51 pulloa viiniä ja 2544 pulloa olutta lokakuuhun mennessä.

Alkon viranomaisille toimittama kuitti Pohjois-Korean diplomaattien ostoksista vuonna 1976. Kuva: Ruudunkaappaus ulkoministeriön arkistoimasta asiakirjasta.Poliisi

Helsingin Sanomat kirjoitti 21. lokakuuta 1976, että epävirallisten tietojen mukaan poliisit olivat tutkineet korealaisten toimia useiden kuukausien ajan. Lehti kirjoitti, että liikkeellä oli ollut huhuja myös kovien huumeiden viennistä Suomen kautta Ruotsiin, mutta tähän ei oltu saatu vahvistusta.

"Emme tunnusta mitään"

Karkotuspäätöksen julkistamisen jälkeen Pohjois-Korean asiainhoitaja, lähetystöneuvos Dae Hi Chang saapui tulkkeineen ulkoministeriöön vielä samana iltana.

Ministeriön tuolloinen osastopäällikkö Ossi Sunell luki Changille hallituksen ratkaisun, jossa Changin lisäksi kolme muuta diplomaattia julistettiin Suomessa ei-toivotuiksi henkilöiksi. Heidän odotettiin poistuvan maasta pikaisesti, käytännössä viikon sisällä.

Ulkoasiainministeriön asiakirjasta käy ilmi, että Chang ei ottanut uutisia vastaan ilolla.

– Herra Chang protestoi jyrkässä sävyssä Suomen hallituksen päätöstä vastaan pitäen sitä keinotekoisena ja valheellisiin tietoihin perustuvana, Sunellin allekirjoittamassa muistiossa kerrotaan.

– ”Emme tunnusta mitään” toisti Chang useampaan kertaan todeten, että Suomen viranomaisilla ei ole näyttöä yhdestäkään asiasta, josta heitä hallituksen päätöksessä syytetään vaatien päätöksen peruuttamista, teksti jatkuu.

Suurlähetystöstä annettiin uhmahenkinen lausunto myös lehdistölle. Helsingin Sanomat kirjoitti seuraavana päivänä, että lähetystön mukaan neljä ei-toivotuiksi julistettua diplomaattia eivät ole poistumassa maasta.

Lehden haastattelussa suurlähetystön edustaja Li Zu Gwon puolusteli maanmiehiään väittämällä, että ”lainvastaisista kuljetuksista” ei ole mitään näyttöä. Sen sijaan suurlähetystön varastoon oli murtautunut ”subversiivinen ammattimainen varas” ja tuota varastettua tavaraa oli kaupattu eteenpäin, Gwon sanoi.

Diplomaattinen ratkaisu

Salakuljetusepäilyt johtivat diplomaattien karkottamisiin myös muissa pohjoismaissa, sillä asiaa oli tutkittu yksissä tuumin ja useamman maan viranomaisten voimin. Ensimmäisenä lähtöpassit koko Pohjois-Korean edustustolle antoi Tanska. Norja ja Ruotsi seurasivat perästä.

Jupakan aikana mediassa esitettiin tietoja, joiden mukaan salakaupan keskuspaikkana olisi toiminut Pohjois-Korean suurlähetystö Puolassa. Ulkoministeriön asiakirjoista selviää, että Suomen poliisin tietojen mukaan ainakin yksi diplomaattien tavaralähetys oli varmistettu saapuneeksi Puolasta Tukholman kautta Suomeen.

Suomessa pohjoiskorealaisia ei kuitenkaan julkisesti leimattu salakuljettajiksi.

Ennen karkotuspäätöksen julkistamista pidetyssä ulkoministeriön ja viranomaisten kokouksessa ulkoministeri Keijo Korhonen totesi, että ratkaisu diplomaattien karkotuksesta on poliittinen.

Korhonen painotti, että asiassa on ”joka suhteessa noudatettava diplomaattista käytäntöä” ja esitti, ettei Pohjois-Korean Suomen-lähetystöä tyhjennettäisi kokonaan.

Diplomaattien karkotuksesta kertovassa lehdistötiedotteessa salakuljetusta ei mainittu sanallakaan. Neljän diplomaatin kerrottiinkin sen sijaan ”harjoittaneen toimintaa, joka on ristiriidassa Suomen lakien ja diplomaattisia suhteita koskevan Wienin yleissopimuksen kanssa”.

Suhteet elpyivät pian

Miksi pohjoiskorealaiset sitten päätyivät rikkomaan lakia ja kansainvälistä sopimusta?

Wilson Centerin tutkija Charles Kraus kirjoittaa blogissaan, että Yhdysvaltain tiedustelu selitti salakuljetusringin olemassaolon käytännön syillä: koska Pohjois-Korean valtio ei kyennyt kunnolla rahoittamaan lähetystöjensä toimintaa, diplomaatit joutuivat improvisoimaan.

Norjassa viranomaiset uskoivat salakuljetustoiminnan tapahtuneen suoraan Pohjois-Korean hallinnon valvovan silmän alla. Norjan poliisin mukaan Pohjois-Korea oli määrännyt lähetystöilleen ”tulostavoitteita”, ja odotti diplomaattien kanavoivan pimeitä rahoja Korean työväenpuolueelle, Kraus kirjoittaa.

Vaikka salakuljetusjupakka oli kova kolaus Pohjois-Korean ja pohjoismaiden diplomaattisille suhteille, ei välirikosta toipuminen kestänyt kauaa.

Vuoden 1978 alussa, vain puolitoista vuotta myöhemmin uutisoitiin, että Pohjois-Korea oli nimittänyt uuden Suomen-suurlähettilään ”parantamaan vuoden 1976 huumekaupoissa rikkoutuneita välejä”.

Erakkovaltiolla oli suurlähettiläs Suomessa vuoteen 1998 saakka.