Hallituksenmuodostaja Petteri Orpo (kok.) sanoo, että hallitusneuvotteluissa mennään vakaasti kohti 6 miljardin euron sopeutuksia. Hän sanoi, että viimeiset päätökset lopulta ratkaisevat sen, minkälaisia lopulliset summat ovat.
Hän lisäsi, että sitä ei edes tiedä ennen kuin kaikki on ratkaistu, koska kaikki päätökset kietoutuvat nimenomaan talouteen.
Petteri Orpon mukaan viimeisten suurimpien kiistakysymysten, eli jakeluvelvoitteen ja kehitysyhteistyörahojen, suhteen on tapahtunut huomattavaa lähentymistä.
– Yleisesti voin kuvata sen, että aletaan olla samalla kartalla – tai samalla A4:llä – tämän asian suhteen, Orpo totesi iltapäivän tiedotustilaisuudessa kehitysyhteistyörahoista.
– Ja kun kellokin tässä käy, kyllä se ratkaisu sieltä varmaan saadaan aikaan. Katsotaan nyt viimeiset väännöt vielä, Orpo totesi toimittajille.
Tällä viikolla voi tulla valmista
Orpo sanoi olevansa edelleen yhtä optimistinen kuin aamulla, että tällä viikolla neuvotteluissa voisi tulla valmista. Orpon mukaan paljon riippuu huomisesta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoi aamulla, että hänen ymmärryksensä mukaan Turun tunnin junan toteutuminen olisi hallitusneuvotteluissa vahvistettu.
Orpo ei vahvistanut tätä.
– Julkaisemme koko infrapaketin aikanaan, hän sanoi.
Orpon mukaan paketissa rakennetaan koko Suomen yhteyksiä.
– Jätetään yksityiskohdat tuonnemmaksi, Orpo sanoi.
Purran mukaan hallitus puuttuu myös moniin rataosuuksien korjauksiin ja erilaisiin tiehankkeisiin "aika massiivisellakin panostuksella".
Suunniteltuja nopeampia junayhteyshankkeita ovat Helsingin ja Turun välinen Turun tunnin juna, Helsingin ja Tampereen välinen Suomirata sekä Helsinki–Porvoo–Kouvola-välin Itärata.


