Tomi Kaukinen teki pitkää päivää yrittäjänä ja harjoitteli Ironman-kisaan. Hän ei ottanut uupumusta tosissaan, ennen kuin seinä tuli vastaan ja hän joutui sairaalaan.
Tomi Kaukinen tituleeraa itseään viralliseksi epäonnistujaksi. Hän joutui luopumaan keskeisistä elämän sisällöistään uupumisen takia: oman start up -yrityksensä pyörittämisestä ja Ironman-kisaan osallistumisesta
Kaukinen menestyi ja tahkoi rahaa, kun selittämättömät kivut alkoivat vaivata.
– Minulla oli alavatsassa fyysisiä kipuja, joiden syyt olivat minulle epäselviä kauan. Aika moni, joka kokee syvää tuskaa, huomaa, miten vaikeaa on kertoa lääkärille, miltä se tuntuu. Puolen vuoden aikana minulle tehtiin ultraäänikokeita, otettiin verikokeita ja virtsanäytteitä. Fysiatri ja psykiatri tutkivat. Kaikki sanoivat samaa: "Ei sussa ole mitään vikaa", Kaukinen kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa.
Lopulta psykiatri osasi yhdistää fyysiset oireet uupumukseen.
– Tästä alkoi vasta oman uupumuksen tiedostaminen, mutta mitään ratkaisevaa ei tapahtunut.
Kaukinen sanoo, että hänen oli vaikea tunnistaa itsensä uupumuksen määrittelyistä.
– Ajattelin, etten varmaankaan ole uupunut, koska en sovi siihen kategoriaan. Oireet – väsymys ja ammatillisen itsetunnon heikkeneminen – kuulostivat yrittäjän maanantailta, Kaukinen sanoo.
Lue myös: Burnout voi johtaa henkeä salakavalasti uhkaavaan tilaan – tutkija selittää, miksi uupumus vahingoittaa sydäntä
Täysi vauhti diagnoosin jälkeenkin
Uupumusoivalluksen jälkeenkin Tomi Kaukinen jatkoi töitä täydellä vauhdilla: treenasi Ironman-kisaan ja matkusti ympäri maailmaa.
– Oma yritys on kuin pikkulapsi. Mietin, että seuraavan diilin ja askelmerkin jälkeen otan chillisti. Lähdin vetämään uutta Ironman-kisaa täysin uupuneena ja päädyin sydänongelmien takia sairaalaan. Pulssi oli 200, vaikka olin lepotilassa useita tunteja.
