Floridassa asuvaa naista siunattiin peräti neljällä vauvalla vuonna 2019, kun hän synnytti vuoden sisään kahdet kaksoset.
Alexzandria Wollistonin elämä on mullistunut totaalisesti vuoden 2019 aikana. Hän synnytti kaksospojat Markin ja Malakhin maaliskuussa 2019 ja aivan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, jo saman vuoden toukokuussa hän sai kuulla odottavansa toista settiä kaksosia. Toinen pari poikia syntyi 27. joulukuuta. He saivat nimikseen Kaylen ja Kaleb.

Yllä olevalla videolla uutistoimisto CNN vieraili tuoreen äidin luona ja kolme neljästä alle vuoden ikäisestä pojasta oli kotona hereillä. Kaylen oli vielä sairaalassa hoidossa.
Kaksoset kulkevat suvussa
Alexzandria ei ollut tiennyt ennen ensimmäisten kaksosten syntymistä, että hänellä oli perinnöllinen taipumus saada kaksoset. Hänen molemmat isoäitinsä olivat aikoinaan synnyttäneet kuolleina syntyneet kaksoset. Alexzandria uskookin hänen lastensa olevan lahja taivaasta hänen isoäideiltään.
– Uskon, että molemmat isoäitini antoivat minulle heidän lapsensa, jotka eivät selvinneet, hän pohtii.

