Juho Juutilaisen ihosyöpä on uusinut jo neljä kertaa. Kuoleman porteilla käynyt mies kertoi kuulumisiaan MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa maanantaina. Katso Juhon haastattelu yllä olevalta videolta.
MTV Uutisten sivuilla kerrottiin aiemmin melanooman eli tummasolusyövän olevan yksi nopeimmin yleistyvistä pahanlaatuisista syövistä. Melanoomatapauksia todettiin vuonna 2020 Suomessa yhteensä 1543, mutta luvun on ennustettu kohoavan noin 2300 vuosittaiseen tapaukseen vuoteen 2025 mennessä.
Katso video: Ihosyövän hälytysmerkit – lääkäri kumoaa yleisen harhaluulon oireista
0:38Tällaisia ovat ihosyövän oireet.
Yksi melanoomaan sairastuneista on Juho Juutilainen. Juho löysi 2000-luvun alussa oikeasta kädestään sen verran ison luomen, että päätti poistattaa sen. Yllättäen luomessa olikin melanooma. MTV Uutiset kertoi vuonna 2019 Juhon tarinan.
Juhon taistelu syöpää vastaan ei loppunut ensimmäiseen melanoomaleikkaukseen, vaan syöpä uusiutui. Kun yksi kasvain leikattiin, seuraava jo löydettiin. Muutama vuosi ensimmäisen diagnoosin jälkeen Juhon ihossa oli jo parisataa kasvainta.

