Eduskunnan entinen pääsihteeri ja lähes kaiken politiikan kaapinpäältä nähnyt Seppo Tiitinen kirjoittaa tuoreessa kirjassaan eduskunnan satavuotisjuhlien järjestelyistä ja varsinkin viinien hankinnasta.
Satavuotisjuhlien järjestäminen ei ollut halpaa, eikä lopullinen viinilasku auttanut yhtään. Kohu oli valmis.
Berlusconi haukkui meikäläiset pöperöt
Vuodet 1992-2015 pääsihteerin tehtäviä hoitanut Tiitinen oli Paavo Lipposen delegaation mukana Etelä-Afrikassa joulun alla 2005.
Lue myös:
Tiitinen kertoo tuoreessa kirjassaan Vakoilijoita ja veijareita, että matkalla lounastettiin Etelä-Afrikassa viininviljelijäksi ryhtyneen suomalaisen asianajajan luona. Siellä saatiin maistaa hänen viinitilansa valkoviinejä. hyviä olivat.
Tiitinen muistelee, että satavuotisjuhliin oli varattu jo kaikki muut juotavat. Punaviini ja kuohuvat sekä jälkiruokaviinit. Valkoviinin valinta oli vielä tekemättä, ja Zacharias Sundströmin tilan tuotteet olivat houkuttelevia.
Valkoviiniä ei oltu vielä tilattu siksi, että Italian silloinen pääministeri Silvio Berlusconi oli haukkunut suomalaisen ruuan, eikä Italiasta voitu mitenkään tilata viinin tippaakaan.
