Huumeet oli pakattu lelujen ja elintarvikkeiden sekaan.
Lounais-Suomen poliisi epäilee, että Thaimaasta toimitettiin postin välityksellä huomattavia määriä marihuanaa Raumalle ja muualle Suomeen.
Marihuanaa lähetettiin Thaimaasta esineiden, kuten lelujen, elintarvikkeiden ja työkalujen kanssa pakattuina.
Poliisi epäilee, että pakettien lähetyksen ja maahantuonnin organisoi raumalainen, vuonna 1997 syntynyt nainen.
Nainen vietti Thaimaassa pitkiä aikoja vuodesta, myös esitutkinnan aikana.
– 28-vuotias nainen vangittiin poissaolevana Satakunnan käräjäoikeuden päätöksellä huhtikuussa 2025, ja hänet otettiin Suomen poliisin pyynnöstä kiinni Thaimaassa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm Lounais-Suomen poliisista.
Kokonaisuudessa yli 20 epäiltyä
Esitutkinnan mukaan pääepäillyllä on Suomessa ollut apunaan Raumalla asuva henkilö, joka organisoi pakettien vastaanottoa, tullausta sekä huumeiden varastointia ja jälleenmyyntiä.
Marihuanan maahantuonnin lisäksi nainen pyöritti myös mittavien amfetamiini- ja kokaiinimäärien maahantuontia Suomeen.
Esitutkinnan perusteella vuosina 2023–2024 marihuanaa tuotiin maahan noin 100–150 kiloa, amfetamiinia noin 20 kiloa ja kokaiinia noin kilon verran.
– Tästä määrästä poliisi takavarikoi eri esitutkinnoissa eri puolilla Suomea alle kymmenen kiloa marihuanaa ja noin neljä kiloa amfetamiinia. Keskimääräisten katukauppahintojen perusteella katukauppaan päätyneiden huumausaineiden arvo on noin kolme miljoonaa euroa, Lindholm arvioi.
Esitutkinta valmistunee lähiviikkojen aikana, ja kokonaisuus siirtyy syyteharkintaan vielä loppuvuoden aikana.

