41-vuotiaalle naiselle luettiin tänään syytteet tuhotyöstä ja kolmesta tapon yrityksestä Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.
Nainen tuli oikeussaliin poliisien saattamana itseään peitellen. Paikalla oikeudessa ovat myös naisen aviomies ja vanhin perheen lapsista. Syytetty nainen ja perheenjäsenet eivät ottaneet toisiinsa minkäänlaista katsekontaktia oikeussaliin tultaessa tai syytteitä luettaessa.
Naisen syytetään yrittäneen tappaa kolme lastaan Tammelassa Kanta-Hämeessä helmikuussa.
Pelastuslaitos sai ensimmäisen hälytyksen tulipalosta maanantaina 20. helmikuuta kello 6.26. Soittajana oli perheenäiti.
Perheen lapset olivat tuolloin nukkumassa. Isä oli lähtenyt töihin jo ennen aamuviittä. Kotiäitinä viime vuodet ollut perheenäiti jäi lukemaan aamun lehteä, kun puoliso lähti töihin.
Miehen lähdettyä nainen kirjoitti kirjeen serkulleen. Syyttäjän mukaan kirje oli niin sanottu viimeinen viesti, jossa nainen kantoi huolta perheen hevosten hoitamiseen liittyvistä asioista hänen kuolemansa jälkeen. Nainen ei kirjoittanut kirjeessä mitään siitä, miten lapset tai muut asiat hoidettaisiin.
Kolme eri sytytyspaikkaa
Syytteen mukaan nainen sytytti ensin papereita palamaan alakerran tietokonehuoneen kirjahyllyssä. Sen jälkeen hän sytytti sanomalehtiä palamaan tietokonehuoneessa olleen lakanakaapin eteen lattialle siinä olleiden tavaroiden päälle.
Tämän jälkeen nainen siirtyi toisella puolella alakertaa sijainneeseen makuuhuoneeseen, missä hän avasi syytteen mukaan vaatteita sisältäneet lipaston laatikot auki ja sytytti niihin sanomalehtiä palamaan.
Perheen kolme alaikäistä lasta olivat tapahtumahetkellä nukkumassa.
Sytytettyään palon nainen meni olohuoneeseen odottamaan.
– Hän ei ole millään tavalla auttanut lapsia tai yrittänyt herättää heitä. Toiminnallaan hän myös tukki nuorimman lapsen lähimmän poistumistien, syyttäjä Hanna Kankaala sanoi.
