Kuusi vuotta vanha mäntämoottoristen autojen maanopeusennätys pistettiin uuteen uskoon viikonloppuna.
69-vuotiaan Danny Thompsonin ohjastamalla Challenger 2:lla rikottiin sunnuntaina mäntämoottoristen autojen nopeusennätys. Poikkeuksellisen ennätyksestä tekee se, että kyseessä on sama auto, jolla Thompsonin isä Mickey yritti ennätystä vuonna 1968.
Uudeksi maailmanennätykseksi kirjattiin 722,1 kilometriä tunnissa, mikä päihitti vuodelta 2012 olleen edellisen ennätyksen, 706,5 km/h, varsin selvästi. Uusi ennätys on kahden peräkkäisinä päivinä ajetun vedon keskiarvo.
Autoa on päivitetty vuosien ja vuosikymmenien varrella nykyaikaisemmaksi, mutta esimerkiksi runko ja ulkoasu on edelleen sama kuin 1960-luvulla. Challenger 2 on varustettu kahdella V8-moottorilla, jotka tuottavat yhteensä noin 5 000 hevosvoimaa.


