Kela julkisti vuoden 2021 äitiyspakkauksensa.
Kelan äitiyspakkaus täyttää tänä vuonna jo kunnioitettavat 84 vuotta. Uusi äitiyspakkaus julkistettiin perjantaina 12.3.
Äitiyspakkauksessa on tuttuun tapaan vauvanvaatteita ja hoitotarvikkeita. Tuotevalikoima säilyy pitkälti samanlaisena vuodesta toiseen, mutta esimerkiksi tekstiilien värit ja kuosit vaihtelevat. Pakkaukseen valitaan myös täysin uusia tuotteita. Viime vuonna uutuustuote oli jatkopalabody.
Yllä olevalla videolla kurkistus pakkauksen sisältöön!
Lue myös: Mannerheimin Lastensuojeluliitto täytti sata vuotta! Tältä näytti äitiyspakkauksen ensimmäinen versio – kiertokori ilahdutti äitejä jo 1900-luvun alussa
Yhteensä 50 tuotetta
Äitiyspakkausta uudistetaan joka vuosi muun muassa asiakaspalautteen perusteella, ja tälläkin kertaa asiakkaat ovat päässeet päässeet vaikuttamaan pakkauksen sisältöön. Äänestyksessä pakkauksen sisältämän makuupussin voittajakuosi valikoitui ylivoimaisella äänten enemmistöllä, Kelan sivuilla kerrotaan.



