Allergisille, kissatalouksiin ja ei-viherpeukaloille sopii loistavasti oikean joulukukan sijaan virkattu versio. Jutta Sadiqui kertoo, ettei virkkausurakka ollut aivan helppo, mutta nyt kaunis kukka voi koristaa pöytää vuodesta toiseen. Katso kuvat upeasta kukasta videolta yltä!
Nopealla vilkaisulla vantaalaisen Jutta Sadiquin pöydällä, sinisessä ruukussa oleva joulutähti voisi näyttää oikealta – lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, että joulukukka on kokonaan virkattu!
– Virkkaus on intohimoni. Virkkaan käytännössä kaiken, mitä vaan voin ja ehdin. Tykkään kokeilla paljon erilaisia tekniikoita ja tyylejä, eikä virkkuutöideni aiheilla ole oikeastaan rajoja. Minulla on jatkuvasti vähintään yksi projekti meneillään, yleensä useampi, Jutta kertoo MTV Uutisille.
– Jouluihmisenä tietysti katse kääntyi heti jouluun, ja joulutähti on suosikkini joulukukista. Olen aina ostanut aidon joulutähden joka jouluksi, mutta se on pitänyt tehdä vain juuri ennen aattoa. Olen viherpeukalon vastakohta ja näin varmistanut, että kukka näyttää hyvältä edes pari päivää, hän naurahtaa.

Aikaa kului useampi ilta viikkojen ajan
Idea joulutähden tekemiseen syntyi alun perin, kun Jutta etsi netistä ohjeita virkattuun liljaan hiuskoristeeksi juhliin. Vastaan tuli thaimaalaisen suunnittelijan sivut, joista löytyi useita erilaisia virkkauskukkaohjeita. Jutta päätyi tilaamaan useamman eri kukan ohjeet.



