Yhdysvalloissa Minnesotassa poliisin massiiviset, kahden demokraattiedustajan ampumisesta seuranneet etsinnät ovat päättyneet epäillyn pidätykseen.
Kahden minnesotalaisen demokraatin murhasta ja murhayrityksestä epäilty Vance Boelter on pidätetty, kertoo Associated Press.
Lähes kaksi päivää kestäneet etsinnät tulivat päätökseen, kun Boelter otettiin kiinni Minnesotassa.
Boelteria epäillään kahdesta taposta ja kahdesta tapon yrityksestä, ilmenee Minnesota Star Tribunen saamasta rikosasian vireillepanosta.
Jos Boelter tuomitaan osavaltion edustajan Melissa Hortmanin ja hänen aviomiehensä taposta, hän voi saada maksimissaan 40 vuoden tuomion kustakin syytteestä, vähintään kolme vuotta kummastakin, syytteessä sanotaan.
Sairaalassa toipumassa olevien osavaltion senaattorin John Hoffmanin ja hänen vaimonsa tapauksessa Boelter voi saada kustakin taponyrityssyytteestä enintään 20 vuoden ja vähintään kolme vuoden tuomion, asiakirjassa sanotaan.
Minnesotan suurin ajojahti
Brooklyn Parkin kaupungin poliisipäällikön Mark Bruleyn mukaan Boelterin kiinniottoa edeltänyt takaa-ajo oli "osavaltion historian suurin ajojahti".
CNN kirjoittaa etsintöjen kestäneen noin 43 tuntia ja niihin osallistuneen ”satoja etsiviä” sekä 20 paikallispoliisin erikoisyksikköä.
Boelter pidätettiin Sibleyssä, noin tunnin ajomatkan päässä Minneapolisin kaupungista lounaaseen.
– Epäilty ryömi lainvalvontaviranomaisten luo ja hänet pidätettiin siinä vaiheessa, everstiluutnantti Jeremy Geiger Minnesotan osavaltion poliisista sanoi.
Minnesotalaisen Ramseyn piirikunnan seriffi julkaisi pidätystilanteesta kuvan Facebookissa.Pahan kasvot. Armottoman ja päättäväisen poliisityön päätteeksi tappaja on nyt pidätetty. Useiden eri virastojen yhdessä tekemän työn ja yhteisön tuen ansiosta oikeus on askeleen lähempänäseriffi kirjoitti.




