Tamperelainen bussinkuljettaja Nina Wiik pelasti jouluretkellä olleiden päiväkotilasten vaaralliseksi muodostuneen paluumatkan. Tavoitimme sankaribussikuskin, jolle lasten auttaminen oli itsestäänselvyys.
3–5-vuotiaiden päiväkotilasten jouluretki Tampereella sai tiistaina yllättävän käänteen, kun Tallipihalla Tampereella aamupäivällä vierailleet lapset ja heidän hoitajansa olivat palaamassa takaisin päiväkodille.
Nyssen bussiin numero 81 Tampereen keskustasta hypänneet 17 lasta ja kolme aikuista olivat matkalla Ylöjärvellä sijaitsevaan Koulukallion päiväkotiin.
Matkaa taitettiin ensin yhdellä bussilla, jonka jälkeen päiväkotilaisten oli tarkoitus hypätä seuraavaan bussiin.
Juuri ennen päiväkotilaisten vaihtopaikkaa bussinkuljettaja huomasi, että vilkasliikenteisen Vaasantien bussipysäkki oli täysin lumikinosten keskellä.
– Kuulin vain, kun bussikuski totesi yhtäkkiä, että mitäs nyt tehdään, kertoo Koulukallion päiväkodin lastenhoitaja Minna Hokkanen
Hokkanen kertoo MTV Uutisille, että bussipysäkille ei yksinkertaisesti päässyt. Epätoivo ehti jo vallata päiväkodin työntekijät, sillä lapsia oli mahdotonta jättää pysäkille, sillä he olisivat joutuneet jäämään ajotielle.
Siinä pysäkillä oli puolentoista metrin korkuinen valli, jonka yli lasten olisi ensin pitänyt kiivetä. Se ei olisi ollut mitenkään mahdollista, Hokkanen kertoo.



