Tanskan kuningatar Margareeta pyytää anteeksi perheeltään.
Tanskan kuningatar Margareeta kertoi taannoin poistavansa kuninkaalliset arvonimet prinssi Joachimin lapsilta prinssi Nikolailta, prinssi Felixiltä, prinssi Henrikiltä ja prinsessa Athenalta. Kuningattaren tiedotteessa kerrottiin, että muutos tulee voimaan tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 2023. Syy on tiedotteen mukaan se, että kuningatar haluaa taata lapsenlapsilleen tavallisen elämän ilman kuninkaallisten tehtävien tuomaa painetta.
Hovin tiedote järkytti prinssi Joachimin perhettä. Hän muun muassa kommentoi tanskalaiselle Ekstra Bladet -lehdelle perheensä olevan surullinen kuningattaren päätöksestä.
Nyt hovi on julkaissut virallisen tiedotteen, jossa kuningatar avaa päätöksensä syitä ja pyytää anteeksi perheeltään.
– Viime päivinä on ollut vahvoja reaktioita päätöksestäni poistaa prinssi Joachimin lapsilta tittelit ja se vaikuttaa luonnollisesti myös minuun. Olen tehnyt päätöstäni jo pitkään. Olen ollut 50 vuotta valtaistuimella ja on luonnollista katsoa taaksepäin ja tulevaisuuteen, kuningatar aloittaa.


