Ensimmäistä kauttaan kotikulmiensa ulkopuolella pelaava SM-liigakiekkoilija Leevi Tukiainen on syttynyt nopeasti liekkiin JYP-paidassa.
Koko tähänastisen kiekkouransa Pelicansin organisaatiossa viettänyt 25-vuotias Tukiainen jätti viime kauden päätteeksi Lahden taakseen ja suuntasi 170 kilometriä pohjoisemmas.
Alku JYPissä on ollut kaukalossa erittäin vahva. Samalla Tukiainen on päässyt maistamaan ensimmäistä kertaa kiekkoammattilaisuutta uudessa asuinkaupungissa poissa kotikulmilta.
– On se ollut ainakin piristävää, että on saanut vaihtaa ympäristöä. Vähän vaihtelua siihen, että on ollut samat paikat ja aika lailla samoja pelaajiakin ympärillä.
– Olen hyvin viihtynyt täällä ja hyvin asettunut tänne. Ei ole ollut mitään moittimista. Siisti kaupunki, Tukiainen sanoo Jyväskylästä.
12 ottelussa JYP-paidassa on syntynyt heti tehot 12+3. Yhteispeli Jere Lassilan ja Santeri Huovilan kanssa lähti rullaamaan välittömästi. Tällä on ollut Tukiaisen mukaan suuri vaikutus hänenkin onnistumiseensa.
– Sain hyvän lähdön treenipeleistä asti, kun pääsin pelaamaan hyvien jätkien kanssa. On tuntunut ihan hyvältä.
– Siinä on kaksi taitavaa ja hyvää jätkää. Lassila on sentterinä erittäin hyvä molempiin suuntiin. Osaa puolustaa hyvin, mutta tuo myös hyökkäyspäähän osaamista. Ja sitten "Santtu" Huovila (0+15) toisessa laidassa on kyllä taitava tekemään peliä. Hän näkee ne pienet syöttöpaikat ja pystyy luomaan tilanteita hyvin, Tukiainen kuvailee.


