Veronica Verho ja Jani Rasimus joutuivat jättämään Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman.
Radiojuontaja Veronica Verhon ja tanssinopettaja Jani Rasimuksen taival Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa päättyi viime sunnuntaina. Vaikka tilanteeseen liittyy harmitusta, päällimmäisenä tunteena kaksikolla oli kuitenkin yllättäen pudotuksen jälkeen ilo siitä, että he ovat saaneet tutustua toisiinsa.
– Olen saanut tästä ihmisestä elinikäisen ystävän, Rasimus totesi MTV Uutisten haastattelussa heti pudotuksen jälkeen.
LUE MYÖS: Sampo Kaulanen julkaisi seksikkään kuvan Minttu-vaimostaan – Janni Hussilta timanttinen kommentti
Myös Verholla oli heti pudotuksen jälkeen päällimmäisenä mielessä tanssiparinsa ja heidän välilleen syntynyt yhteys.
– Olen tutustunut ihan sairaan ihanaan ihmiseen, Janiin, ja kaikkiin muihin, jotka ovat olleet tässä mukana. Olen löytänyt itseni ja sen, mikä on minulle tärkeintä, Verho kertoi tuntemuksistaan.
Rasimus on ollut mukana Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa jo vuosia, mutta tällä kertaa hän kokee muodostaneensa tanssiparinsa kanssa aivan erityislaatuisen suhteen.
– Monien aikasempien kanssa on käynyt niin, että se on jäänyt siihen, että se kupla vain sitten niin kuin puhkeaa. Minun on hirveän vaikea nyt kuvitella sellaista tilannetta hänen kanssaan. Me jaamme ne samat paskat jutut ja huumorin. Ainakin toivon näin, Rasimus jatkoi.

