Kreml "pelaa peliään" Teboilinkin avulla, asiantuntija sanoo.
Venäjällä on monia keinoja vaikuttaa Suomen Teboil-asemien kohtaloon.
Asia voi kiinnostaa Kremlissä saakka, sillä Teboilin omistaa venäläinen öljyjätti Lukoil.
Lukoil lukeutuu Venäjän strategisten alojen yrityksiin, kuten muutkin energiayhtiöt. Täten se on näennäisestä yksityisomistuksestaan huolimatta käytännössä Venäjän presidentin Vladimir Putinin "sormen alla".
Näin arvioi Helsingin yliopiston Venäjän ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen MTV Uutisille.
Kuluva viikko on ollut vaikea Lukoilille.
Keskiviikkona Yhdysvallat määräsi tuntuvat pakotteet Lukoilille ja Rosneftille. Torstaina Finanssivalvonta totesi Lukoilin omistavan Teboilin täysimääräisesti, Helsingin Sanomat (HS) kertoi.
Tynkkysen mukaan on "harhainen kuvitelma", että Lukoil olisi päätöksenteoltaan yksityinen yhtiö siinä mielessä kuin asia lännessä ymmärretään.
– Strategisella sektorilla yksityisiä yhtiöitä ei Venäjällä ole. Päätöksenteko on Putinin sormen alla, Tynkkynen sanoo.
Erityisen vahvasti näin on Venäjän ulkopolitiikkaa sivuavissa kysymyksissä, Tynkkynen sanoo. Hän laskee Teboilin toiminnan Suomessa kuuluvan näihin.
– Venäjä pelaa peliään näiden kautta.
Teboilin toiminnan jatkuminen Suomessa ja muualla Euroopassa näinkin pitkään Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen on "meidän häpeäpilkkumme", Tynkkynen katsoo. Huoltoasemien tuottamien voittojen avulla Venäjä on rahoittanut sodankäyntiään.


