Vapaapäivänä nukkuisi mieluusti pitkään ja hartaasti. Myöhään koisiminen ei kuitenkaan ole terveyden kannalta kaikkein järkevin vaihtoehto.
Lomalla ja vapaapäivinä sängyssä saattaa tulla vietettyä tavallista enemmän tunteja. Kun herätyskello ei pakota nousemaan, on helpompi tarttua houkutukseen kääntää kylkeä ja jatkaa unia. Liiallinen nukkuminen voi kuitenkin kostautua.
Sisäisen kellon vinksahtaminen voi johtaa huonoihin valintoihin
Liiallinen nukkuminen voi sotkea ihmisen sisäisen kellon rytmin. Sisäinen kello on hermosolujen joukko, joka säätelee elimistön fysiologista vuorokausirytmiä.
Kun ihminen nukkuu pitkään, hänen on vaikeampi saada unta illalla. Tämä on ongelma etenkin, jos ihmisen on herättävä seuraavana aamuna aikaisin, australialainen uniasiantuntija Olivia Arezzolo varoittaa News.com.au-sivustolla.
Maanantaisin työpaikoilla saattaakin olla havaittavissa esimerkiksi alakuloisuutta, väsymystä ja aivosumua – lisäksi liiallinen nukkuminen voi aiheuttaa muitakin ei-toivottuja oireita.
Kun mieli on maassa ja ihminen väsynyt, on helppo sortua huonoihin valintoihin. Arezzolon mukaan liiallinen nukkuminen voi johtaa esimerkiksi epäterveelliseen syömiseen ja painonnousuun.
Monesti venyneen nukkumaanmenon ja myöhään nukkumisen taustalla on alkoholin käyttöä. Alkoholi on omiaan häiritsemään unta, ja liiallisesta käytöstä johtuvassa krapulassa ihminen himoitsee tavallisesti epäterveellisiä ruokia hedelmien ja vihannesten sijaan.
Epäterveellinen syöminen voi johtaa vatsavaivoihin ja epämukavuuteen, mikä voi häiritä unen saantia ja nukuksissa pysymistä entisestään.
