Temu sanoo parhaillaan etsivänsä yhteistyökumppaneita tuotteidensa myyjiksi.
Kiinalainen nettikauppa Temu ei enää jatkossa myy tuotteitaan suoraan Yhdysvaltoihin.
Yhtiön mukaan kauppa Yhdysvalloissa ei kuitenkaan lopu. Jatkossa Temu-tuotteiden myynnistä vastaavat "paikallisesti toimivat myyjät" ja toimitukset lähetetään Yhdysvaltojen sisältä.
Asiasta kertovat muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC ja New York Times.
Lue myös: Temu ja Shein ovat Pohjoismaiden huonomaineisimmat yritykset, paljastaa tutkimus
Taustalla Trumpin tullit
Päätöksen taustalla on Yhdysvaltojen ratkaisu lopettaa alle 800 dollarin eli noin 707 euron pakettien tullivapaus.
Esimerkiksi Temu ja pikamuotikauppa Shein ovat aiemmin voineet lähettää tuotteitaan Yhdysvaltoihin ilman, että niistä on täytynyt maksaa tuontiveroja tai tulleja.

