Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä ja terveysyhtiö Mehiläinen perustavat yhteisyrityksen tuottamaan peruspalveluja alueen kunnille. Ensimmäiset palvelut on tarkoitus ottaa käyttöön jo ensi vuoden alussa Lahdessa, Iitissä ja Kärkölässä. Myöhemmin palvelut laajenevat lähes kaikkiin alueen kuntiin.
Yhteisyrityksen kumppaniksi valikoitui keväällä järjestetyssä tarjouskilpailussa Mehiläinen. Myös Terveystalon ja Pihlajalinnan ryhmittymät jättivät ehdotuksensa, mutta Mehiläinen sai pisteytyksessä ykkössijan. Laatuvertailussa Mehiläinen sai noin 83 pistettä, Terveystalo noin 80 pistettä ja Pihlajalinna 48 pistettä.
Yhteisyrityksen palveluille on asetettu tiukat tavoitteet, jotka toteutuessaan parantaisivat merkittävästi peruspalvelujen saatavuutta. Alueen kunnat ovat taloudellisesti tiukilla ja yhteisyrityksen kautta ne toivovat turvaavansa palveluita ja saavansa kustannuskehitystä kuriin.
Lue myös: Päijät-Hämeeseen perustetaan jättimäinen sote-keskus Mehiläisen kanssa – ministeriön ja kuntayhtymän välillä on tulkintaeroja hankkeen lainmukaisuudesta
Yhteisyritys tuo kuntalaisten käyttöön digitaaliset terveyspalvelut, joita kunnilla ei yksin olisi ollut varaa kehittää. Digipalvelut olisivat käytössä viimeistään vuoden 2022 lopulla ja ne olisivat aina auki. Kiireettömään hoitoon pitäisi päästä avoterveydenhuollossa viikossa ja hammaslääkäriin kahdessa viikossa.
Diilissä ei erikoissairaanhoitoa
Sopimuksessa ei ole mukana erikoissairaanhoitoa.
Yhteisyritykselle siirtyvä kokonaisuus vastaa noin kymmentä prosenttia kaikista kuntayhtymän hoiva- ja terveysmenoista. Terveysyhtiöiden kannalta sopimus oli erittäin kiinnostava, koska sopimus on optiovuosineen 15 vuoden mittainen ja siinä on alueellista ja palvelullista laajenemisvaraa. Sopimuskauden aikana syntyy jopa 700 miljoonan euron liikevaihto.