Sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtaja on saanut vaikutusvaltaista tukea päätökselleen käynnistää Kaliforniassa sijaitsevan tuotantolaitoksen toiminta.
Kalifornian osavaltion vastustama toimenpide sai Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Twitterin ääreen tiistaina, uutistoimisto Reuters kertoo.
– Kalifornian täytyy antaa Teslalle ja Elon Muskille lupa tehtaan avaamiseen NYT. Se voidaan tehdä nopeasti ja turvallisesti, Trump twiittasi.
Lue myös: Nyt meni herra Muskin kuppi nurin: Tesla pakkaa kamansa ja häipyy Kaliforniasta "välittömästi"
Itsekin ahkerana tvitteristinä tunnettu Musk jatkoi korkean tason viestittelyä tiistaina. Tuolloin hän lähetti Yhdysvaltain presidentille kiitokset.
Sen sijaan yhtiö pysyi virallisemmalla linjalla ja pidättäytyi vastaamasta presidentin twiittiin. Teslan osakkeet lähtivät myöhään tiistaina hienoiseen 1,1 prosentin nousuun ja päätyivät 820 dollariin eli 750 euroon.
Työntekijät palasivat sankoin joukoin
Muskin linjaus sai Fremontin tehtaan työntekijät liikkeelle sankoin joukoin. Tuotantolaitoksen pysäköintialue oli tiistaina tupaten täynnä autoja ja rekkoja ajoi sisään ja ulos tehdasalueelta.