Vaikka puhtaus on puoli ruokaa, ei kotia kannata koskaan siivota liian puhtaaksi. Mikrobiologian asiantuntija kertoo, että liika desinfiointi voi olla jopa olla terveydelle vaarallista.
Koti on täynnä mikrobeja eli pieneliöitä, jotka rakastavat likaa. Mikrobeja ei näe paljaalla silmällä, joten Viiden jälkeen -ohjelma pyysi laboratorion avuksi ottamaan näytteitä muun muassa tiskirätistä, jääkaapista, vessasta ja eteisestä. Mikrobeja ovat muun muassa bakteerit, virukset, homeet ja jotkin loiset, kuten alkueläimet.
Laboratoriokokeissa selvisi, että yksi kohde on ehdoton ykkönen. Mikrobiologian tiimipäällikkö Hanna Sipari MetropoliLabista seurasi näytteiden ottoa kotona ja kertoi Viiden jälkeen -ohjelmalle karut tulokset.
– Likaisin paikka kotona oli tiskirätti, joka kasvoi aivan valtavia määriä. Koko näytteessä oli 33 miljardia pesäkettä. Siellä on kaikennäköistä: sekä ympäristö- että ihmisperäisiä mikrobeja.
Lisäksi rätistä löytyi homepesäkkeitä ja bacillus-bakteereita.
Ennen testejä toimittajan arvio oli, että joka paikkaan kulkeva kännykkä olisi lian pesäke. Kännykässä oli kuitenkin lopulta kaikkein vähiten mikrobeja.
Katso yllä oleva video koko testausprosessista ja tuloksista.
Lue myös: Miljoonien seuraama siivousguru Auri jakaa niksinsä ikkunanpesuun – tästä syystä ikkunaan jää raitoja
Liika siivous voi olla jopa terveydelle haitallista
Mikrobien suuri lukumäärä ei ole kuitenkaan se, jota pitää automaattisesti säikähtää, sanoo biotieteen dosentti Leena Valmu.
– Me elämme ja meidän tulee elää pöpöjen kanssa hyvässä symbioosissa. Niitä on meissä sisällä ja meidän ympärillä, tuhansia lajeja ja triljoonia kappaleita, Valmu sanoo.

