Monet kemikaalit pääsevät jätevedenpuhdistuksesta läpi sellaisenaan.
Teollisuuden ja kotitalouksien kemikaaleja on löytynyt vesilinnuista ja niiden munista, selviää Turun yliopistossa tehdystä väitöskirjatutkimuksesta.
Tutkimuksessa havaittiin haahkanaaraista yhteensä 21:tä eri kemikaalia ja niiden munista 17:ää. Suomessa haahka on erittäin uhanalainen laji ja maailmanlaajuisestikin silmälläpidettävä.

Yleisimmät haahkoista löydetyt haitalliset kemikaalit olivat bisfenoli A eli BPA ja bentsofenoni-3, kertoo tutkija Amalie Ask STT:lle.
BPA:ta löytyy esimerkiksi useista muoviastioista. Lisäksi sitä käytetään käyttövesiputkien pinnoissa, joista kemikaalia voi liueta lämpimään veteen. Ask arvelee, että BPA:ta voi sitä kautta päätyä vesistöihin ja lintuihin.
Bentsofenoni-3-kemikaalia taas käytetään kosmetiikassa. Erityisesti sitä on aurinkovoiteissa, koska se imee itseensä UV-säteilyä. Sen Ask uskoo päätyvän mereen viemärin kautta.
– Joka kerta, kun käytämme sitä ja pesemme sen pois lavuaarissa tai suihkussa, se päätyy jätevedenkäsittelyyn. Eivätkä jätevedenpuhdistamot ole oikeastaan kovin hyviä käsittelemään tällaisia kemikaaleja, jolloin ne vain menevät suurimmaksi osaksi puhdistamoista läpi.

