Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ohjeistaa kuntia tarjoamaan alle 30-vuotiaille miehille ja pojille toistaiseksi ainoastaan Biontech-Pfizerin Comirnaty-koronarokotetta.
Pohjoismaisen seurantatutkimuksen mukaan sydänlihastulehduksia ilmenee suhteellisesti enemmän Modernan Spikevax-rokotteen kuin Biontech-Pfizerin Comirnatyn saaneilla ja riski saada sydänlihastulehdus rokotuksen jälkeen on nuorilla miehillä suurempi kuin naisilla.
Tutkimuksen mukaan koronarokotettujen sydänlihastulehdukset ovat ylipäätään harvinaisia, THL kertoo. Sydänlihastulehduksia ilmenee jatkuvasti erilaisten infektioiden seurauksena myös rokottamattomilla.
– Nyt saadut tulokset ovat yhä alustavia. Analysoimme niitä parhaillaan ja arvioimme, antavatko ne aihetta tehdä pysyvämpiä muutoksia koronarokotussuosituksiin Suomessa, sanoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.
Rokotuksen jälkeen havaittuja sydänlihastulehduksia on todettu eniten nuorilla miehillä kahden viikon sisällä toisen mRNA-rokoteannoksen saamisesta.
– Riski on naisilla ja vanhemmilla miehillä huomattavasti pienempi kummankin mRNA-rokotteen kohdalla, THL toteaa tiedottessaan.
”Toisen annoksen ottaminen hyvin tärkeää”
Modernan rokotetta voidaan THL:n ohjeistuksen mukaan tarjota kaikille 30 vuotta täyttäneille sekä alle 30-vuotiaille naisille.
THL:n ohje modernan rokotteen ikärajasta on varotoimi, ja sitä arvioidaan uudelleen marraskuun aikana, kun tutkimuksen tulokset tarkentuvat.
Alle 30-vuotiaille miehille ja pojille on Suomessa annettu Modernan koronarokotetta kaikkiaan runsaat 95 000 ensimmäistä annosta ja runsaat 42 000 toista annosta.
Jos alle 30-vuotias mies on saanut ensimmäisenä koronarokoteannoksenaan Modernan Spikevax-rokotetta, toisena annoksena tarjotaan Biontech-Pfizerin Comirnatya.
– Suomesta ja muista maista saadut tutkimustulokset eri rokotevalmisteiden antamisesta osoittavat, että kahta eri rokotetta saaneet saavat vähintään yhtä hyvän suojan koronavirukselta kuin ne, jotka ovat saaneet molemmilla rokotuskerroilla samaa valmistetta, Nohynek kertoo.