Japanin avaruusjärjestö Jaxa kertoo, että sen SLIM-luotain (Smart Lander for Investigating Moon) on laskeutunut Kuun kamaralle.
Jaxa kertoo tiedotustilaisuudessaan, että laskeutujaan on saatu yhteys laskeutumisen jälkeen. Aluksen aurinkokenno ei kuitenkaan tuota sähköä tällä hetkellä, vaan kommunikointiin on käytetty luotaimen sisäistä akkua. Akkuvirran arvioidaan kestävän vain joitain tunteja. Jaxa kerää edelleen tietoa luotaimen tilasta. Jaxa kertoo, että itse laskeutuminen sujui onnistuneesti.
Britannian yleisradio BBC kertoi jo aiemmin radioamatöörien havainneen vahvoja signaaleja Kuusta sellaisilla taajuuksilla, mitä SLIM käyttää.
Japani on täten viides valtio, joka on onnistunut laskeutumaan Kuuhun. Aiemmin kuuhun luotaimensa laskeneet maat ovat Yhdysvallat, entinen Neuvostoliitto, Kiina ja Intia.
0:58SLIM-luotaimen laskeutuminen Kuun pinnalle havainnollistettuna.
Jaxan edustajat kertoivat tiedotustilaisuudessa, että järjestö jatkaa aluksen lähettämän aineiston keräämistä ja analysointia. Alustavien aineistojen mukaan laskeutuminen sadan metrin päähän aluksen kohteesta kuitenkin onnistui. Tiedon varmistamisessa kestää kuitenkin oman aikansa.
