Keskikesä on kulta-aikaa ampiaisille ja muille pistäville hyönteisille, mutta jatkuvaa pelkäämistä ihmisille, jotka ovat pistoksille allergisia ja haluavat viettää aikaa ulkona.
Kaikki saavat ampiaisenpistosta jonkinasteisen myrkkyreaktion, mutta vain noin kaksi prosenttia suomalaisista on allergisia ampiaisten ja mehiläisten pistoille.
Huomattavasti harvemmalla pistos aiheuttaa vakavia allergisia reaktioita. Tähän liittyy kuitenkin pulma.
– Ensimmäisestä pistosta ei voi tulla vakavaa reaktiota, vaan sitä varten ihmisellä on jo oltava vasta-aineita veressään, huomauttaa Allergia-, iho- ja astmaliiton asiantuntija Anne Vuorenmaa.
Tästä seuraa, että ennen ensimmäistä pistoa voi olla melko huoletta, mutta sen oireista ei voi päätellä mitään. Useimmat eivät siis ennen toista pistoa tiedä, ovatko allergisia vai eivät.
Niiden, jotka tietävät olevansa voimakkaan allergisia pistoille, olisi Vuorenmaan mukaan pidettävä ehdottomasti mukanaan adrenaliini-injektoria, joka auttaa pysäyttämään hengenvaarallisen anafylaktisen reaktion.
Hyttysistä ei vakavia reaktioita
Hyttyset, mäkäräiset ja paarmat kiusaavat huomattavasti useampia kuin ampiaiset. Niillekin osa ihmisistä on allergisia, mutta niiden ei tiedetä aiheuttaneen hengenvaarallisia reaktioita.
– En ole 20 vuoden aikana alalla törmännyt sellaiseen, että niistä olisi saanut vakavan allergisen reaktion, Vuorenmaa sanoo.
Allergisen reaktion tunnistaa niidenkin tapauksessa selvästi. Siinä missä hyttysen puremasta nouseva yksittäinen paukama häviää yleensä nopeasti, allergisella voi turvota vaikka koko käsivarsi pitkäksi aikaa.
Lue myös: Hyttysiä kuoriutunut tänä kesänä rytinällä – lue asiantuntijan vinkit verenhimoisten inisijöiden välttelyyn
Näistäkään ei tarvitse Vuorenmaan mukaan olla huolissaan, vaan yleensä antihistamiini ja kortisonivoide riittävät avuksi.