Sekarotuisten koirien on perinteisesti puhuttu olevan rotukoiria terveempiä. Asiantuntija kertoo, miksi näin ei aina ole.
Harhaluulo siitä, että sekarotuiset koirat olisivat aina rotukoiria terveempiä, elää edelleen vahvana, kertoo Kennelliiton hallituksen jäsen ja kasvattajatoimikunnan puheenjohtaja Molli Nyman.
– Yhtäläisyysmerkkejä sekarotuisen koiran ja paremman terveyden välille ei voida vetää. Jos kaksi sattumanvaraista koiraa, joiden terveydentilasta tai sukurasitteista ei ole tietoa, lisääntyvät, ei ole mitään takuita, että syntyisi terveitä koiria.
Lue myös: Nämä ovat suomalaiskoirien yleisimmät terveysongelmat
Sekarotuinen koira voi siis sairastaa yhtä paljon kuin puhdasrotuinen koira. Koiran sairastavuus riippuu sen vanhempien perimästä.
Lue myös: Keskustelu pentutehtailusta käy jälleen kuumana – muista nämä varoitusmerkit koirakaupoilla
Kaikilla koirilla esiintyy sairauksia
Nyman korostaa, ettei tarkoita, että sekarotuiset koirat olisivat myöskään automaattisesti rotukoiria sairaampia. Yleisesti olisi hyvä puhua koirilla esiintyvistä sairauksista.
– Nyt usein sairaudet yhdistetään rotukoiriin. Kuitenkin kaikilla koirilla, rodusta tai sekarotuisuudesta riippumatta, esiintyy sairauksia.
– Tietenkään myöskään terveystutkittujen rotukoirien pennuista ei voida varmaksi luvata, että pennut ovat terveitä, mutta silloin on ainakin olemassa tutkittuun tietoon perustuva mahdollisuus arvioida koiran terveyteen liittyviä riskejä.
