Viime viikolla julkisuuteen tuli tieto erikoisesta riidasta kauneusyrittäjä Tiina Jylhän ja liikemies Onni Sarmasteen välillä. He riitelivät siitä, kumpi on huijannut kumpaa Huoltovarmuuskeskuksen kanssa tehdyssä suojamaskikaupassa. Jylhän avustajan mukaan liikemies ikään kuin vei Jylhältä kaupan.
Viime torstaina Huoltovarmuuskeskus piti tiedotustilaisuuden, jossa sittemmin eronnut toimitusjohtaja Tomi Lounema kertoi HVK:lla olleen sopimus sekä Jylhän että Sarmasteen kanssa.
Tiina Jylhän avustajan, oikeustieteen tohtori Kari Uotin mukaan olemassa oli todella kaksi eri sopimusta kummankin osapuolen kanssa, mutta Sarmaste ikään kuin vei Jylhän sopimuksen.
–Jylhän yritys teki Huoltovarmuuskeskukselle tarjouksen 27. maaliskuuta suojamaskien toimittamisesta ja valtio hyväksyi tarjouksen 28.3. Sittemmin on paljastunut, että Onni Sarmaste teki oman fimansa nimissä tarjouksen 29. maaliskuuta, jonka valtio myös hyväksyi.
– Valtio ei kuitenkaan toiminut alkuperäisen sopimuksen mukaan, vaan käytännössä lähti toimimaan Sarmasteen sopimuksen mukaan eikä Jylhän diili lähtenyt liikkeelle. Sarmaste tuli siihen väliin, ja vaikuttaa siltä, että valtio on sitä mieltä ettei sitä ensimmäistä diiliä ollutkaan, Uoti sanoo.
Valtio maksoi kauppasumman, noin 5 miljoonaa euroa Sarmasteelle suojamaskeista. Maskit saapuivat Suomeen viime viikon tiistaina.
Lue myös: Liikemies Onni Sarmaste avautuu piinaviikoistaan MTV Uutisille – joutui pakenemaan uhkailujen takia kodistaan: "En pysty enää palaamaan sinne"
Rahat jäädytetty
Uotin mukaan Huoltovarmuuskeskus teki uuden sopimuksen Jylhän kanssa 2. huhtikuuta. Tämän sopimuksen perusteella Jylhälle maksettiin ennakkomaksuna 2,5 miljoonaa euroa Tallinnassa sijaitsevalle tilille. Virolainen pankki kuitenkin jäädytti varat.

