Kaksi rokotetta saaneiden riski sairastua koronaan ja etenkin vakavaan koronatautiin on äärimmäisen pieni, mutta silti niin voi tapahtua.
Yksi heistä on Johanna Sydänmaa, joka kertoo kokemuksensa MTV:n Viiden Jälkeen -ohjelmassa.
Sydänmaan mukaan tartunnanjäljittäjät tulivat siihen tulokseen, että tartunta on peräisin hänen 10-vuotiaalta pojaltaan.
– Jostain syystä tartunta läpäisi sitten puolustukseni kahdesta rokotuksesta huolimatta.
Sydänmaa kertoo oireiden alkaneen nuhalla ja pienellä tukkoisuudella.
– Viime tiistaina töissä iltapäivällä tuli maskin alla olo, että nenä on jo enemmänkin tukossa. Keskiviikkona tuli tavallisen flunssan ja nuhan kaltaisia oireita.

Keskiviikkoiltana Sydänmaa ulkoili vielä työkaverinsa kanssa, ja muistaa sanoneensa tälle, että flunssa näytti olleen tulossa päälle.
– Torstaina aamulla tunsin, että kuume nousee varmasti. Kuume ei kohonnut kuin 37,4 asteeseen, mutta minulla oli lihaskipuja ja todella kipeä olo. Sitten alkoi tulla kurkkukipu ja yskittää.
Puoleen päivään mennessä Sydänmaa menetti myös haju- ja makuaistinsa ja hakeutui oireiden vuoksi koronatestiin, jonka positiivinen tulos ilmoitettiin jo illalla.
Sydämaan mukaan oireet lieventyivät kuitenkin nopeasti tulehduskipulääkettä ottamalla.
– Onneksi minulla oli rokotteet ja tauti lieveni nopeasti normi flunssan tasolle.
– Molemmat jäljittäjät ovat sanoneet, että olen onnekas, kun pääsin näin pienellä taudinkuvalla. Toivon, ettei tule takapakkia.
– Toinen jäljittäjä kertoi, miten raskasta heidän työnsä on ollut, kun puhelut menevät suurimmaksi osaksi rokottamattomille ja ihmiset ovat olleet todella huonokuntoisia.

