Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina artikkelin, jossa yhdeksän nuorta naista kertoi kansanedustaja Wille Rydmanin käyttäytyneen heitä kohtaan epäsopivasti. Uutinen on herättänyt laajasti keskustelua Suomessa ahdistelusta, vallankäytöstä ja sopivan käytöksen rajoista, ja hyvä niin, sillä keskusteltavaa ja korjattavaa Suomessa riittää, kirjoittaa MTV Uutisten toimituspäällikkö Mona Haapsaari.
"Mitä mieltä olet tapaus Rydmanista" on kysymys, jota on esitetty niin sosiaalisessa mediassa kuin kahvipöydissä viime päivinä. Moni on kertonut mielipiteensä, kokemuksensa ja arvelunsa, mutta iso joukko on ollut myös hiljaa.
Syynä saattaa olla se, että juuri tapaus Rydmanista halutaan pysyä erossa. Kaikkia Helsingin Sanomien juttu ei ole vakuuttanut, joten on turvallisempaa pysytellä hiljaa. Kun tapauksessa on sana vastaan sana – vaikkakin tässä tapauksessa yhdeksän sana yhtä vastaan – tai keskusteluun nostetaan poliittiset motiivit tai sana ajojahti, on helpompaa pysytellä ulkopuolisena.
On kuitenkin yksi asia, jonka jokainen voi asiasta sanoa. Ja mitä korkeammalla tasolla olet, sitä suuremmalla äänellä se pitää sanoakin.
Seksuaalinen ahdistelu ja häirintä on aina väärin.
Sillä, että päättää tietoisesti valita uhrin puolen, voi olla yhteiskunnallisesti paljon isompi merkitys kuin sillä, kenen argumentit yhdessä tapauksessa vakuuttavat enemmän. Sillä, että seksuaalinen häirintä tuomitaan yksiselitteisesti, voidaan rohkaista uhreja kertomaan kokemuksistaan ja tilanteisiin voidaan puuttua jo varhaisessa vaiheessa.
Ei vain tapaus Rydmania koskien.
Edistämällä turvallista työympäristöä ja keskustelukulttuuria voi samalla rohkaista hyvinkin lähellä olevaa henkilöä puhumaan – omaa lasta, ystävää, työntekijää, oppilasta, puolisoa.
Jos ensimmäinen reaktio on epäillä uhria tai sitä, joka asiasta uskaltaa puhua, suljetaan monet suut. Tutkimusten mukaan vain pieni osa seksuaalisesta häirinnästä ja epäasiallisesta käytöksestä tulee tietoon. Jos teko ei ylitä rikosoikeudellista kynnystä, liian monessa tapauksessa ei tiedetä miten toimia. Jos kokemuksistaan kertomaan rohkaistunut kokee, että vastassa on korkeintaan sympatiaa mutta mikään ei muutu, toleranssi huonon kohtelun sietämiseen tai kynnys siitä kertomiseen kasvaa.