Päärooli Kari Hotakaisen romaaniin pohjautuvassa Ihmisen osassa toi näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanille uran kolmannen Jussi-palkinnon.
Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, 50, voitti toisena vuonna peräkkäin Jussi-palkinnon. Viime vuoden Jussi-gaalassa Björkman pokkasi parhaan miessivuosan Jussin roolistaan Ikitie-elokuvassa (2017).
Eilen perjantaina 22. maaliskuuta 2019 Björkman palkittiin toista kertaa urallaan parhaan miespääosan Jussilla Helsingin Kaapelitehtaalla juhlitussa gaalassa.
LUE MYÖS: Ikimuistoinen Jussi-gaala pakettiin – katso lista voittajista
Näyttelijä sai palkinnon roolistaan Kari Hotakaisen kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi ehdolla olleeseen, vuonna 2009 julkaistuun romaaniin pohjautuvassa Ihmisen osa -elokuvassa.
– Se rooli oli iso, vaikea ja raskas työ. Siksi tämä palkinto tuntuu tosi hyvältä. Panostin siihen isolla kädellä, Björkman kertoo.
– Kuvaukset olivat raskaat. Vaikka kyseessä olikin komedia. Mutta silloin kuvaukset yleensä ovatkin raskaat, näyttelijä nauraa.
Björkman voitti ensimmäisen miespääosa-Jussinsa vuonna 2005 elokuvasta Eläville ja kuolleille. Hän oli tuolloin 35-vuotias.
– Silloin se oli aivan valtava kannustin, kun oli nuori ja kauhean epävarma siitä, mihin suuntaan ura lähtee kulkemaan. Kaikki oli uutta ja se palkinto oli tosi tärkeä nuorena, Björkman muistelee.
– Näin vanhana, en sano, että sitä paatuu, mutta... Kyllähän se uskoa antaa työhön. Se lämmittää, että tunnustus tulee elokuva-alan sisältä.


